Välilän Päivi ja Rauno olivat kaksosia, saman ikäisiä minun kanssani. Kävimme samaa koulua ja olimme myös samalla luokalla. Lisäksi asuimme melko lähellä toisiamme. Mitään perhetuttuja eivät vanhempamme olleet, mutta me lapset kulutimme aikaamme paljon yhdessä. Vaikka Rauno ja Päivi olivatkin kaksosia, niin kovin he olivat erilaisia, niin ulkonäöiltään kuin luonteiltaan. Päivi oli vaaleatukkainen ja melko pitkä, vartaloltaan hyvin hoikka. Rauno taas oli lyhyenläntä, tummat, hieman kiharat hiukset päässään ja lisäksi hieman pyöreähkö varreltaan. Päivi oli hiljaista, melkeinpä ujohkoa sorttia, Rauno taas vilkas, kuin elohopealla rokotettu. Päivi suoritti aina oma-aloitteisesti koululäksynsä. Raunolta ne useasti olisivat jääneet tekemättä, ellei hänen äitinsä olisi häntä vähän väliä patistellut.

Rauno oli kiinnostunut hyvin erilaisista asioista kuin me muut. Tosin hän sai meidät mukaansa kiintoisien asioiden pariin, kun osasi niistä niin elävästi kertoa. Viisikymmentä luvun lopulla, kun silloinen Neuvostoliitto onnistui ensimmäisenä maana maailmassa lähettämään tekokuun avaruuteen, oli Rauno joka ilta ulkona tiirailemassa taivaalle siellä liikkuvaa sputnikkia. Siihen aikaan lehdissä ja radiossa kerrottiin kellonajat, milloin tämä ihme oli nähtävissä. Rauno oli kiinnostunut kaikista avaruusasioista. Hän oli varma siitä, että avaruudessa lenteli muitakin, kun ihmisten aikaansaannoksia. Hän kertoi lukeneensa jostakin, että Amerikassa oli nähty lentäviä lautasia ja olivatpa ne siepanneet ihmisiä kyytiinsä ja kuljettaneet heitä ympäri maapalloa.  Nopeus oli ollut ihan jotain muuta kuin satelliiteilla. Eivät ne muukalaiset mitään pahaa olleet ihmisille tehneet, olivat vaan ajeluttaneet ja sitten laskeneet ne taas vapaiksi.

Kuuntelimme Raunon tarinoita silmät suurina ja uskoimme tietysti kaikki. Usein Rauno sai meitä poikia mukaansa pimeinä talvi-iltoina jonnekin aukealle paikalle odottelemaan, jos vaikka lentävä lautanen ilmaantuisi ja pääsisimme ajelulle. Olisihan se saattanut toteutuakin, mutta aina piti kuitenkin lähteä ennen sitä kotiin, varpaita ja sormia kun alkoi paleltaa.

Seuraavaksi Rauno innostui woodoosta. Kyselimme, että mitä ihmettä se on. Hän kertoi taas lukeneensa, että mustat ihmiset jossain Haitissa olivat vallan mahdottoman hyviä woodaajia. Ne osasivat laittaa kirouksen kelle tahansa toiselle. Kun kyselimme, että mitenkä se tapahtuu, niin Rauno sanoi sen taidon olevan niin pahan, ettei hän taida uskaltaa sitä meille muille opettaa. Kärkyimme aikamme, mutta emme saaneet asiaa häneltä ulos.

Sitten sattui tapaus jonka johdosta woodoon salaisuus selvisi meille muillekin. Koulumatkalla käväisimme erään talon puutarhassa ottamassa muutaman omenan. Rike ei ollut suuri, mutta kun talon emäntä havaitsi meidät ja huusi meitä tilille asiasta, niin mepä tyhmyyksissämme pötkimme pakoon. Emäntä ei tähän ollut tyytyväinen vaan tuli myöhemmin kouluun kertomaan tekemästämme kolttosesta. Asia selvitettiin perin pohjin ja sovimme menevämme koulun jälkeen tähän taloon haravoimaan pihaa. Sen piti olla riittävä rangaistus. Päiviä vannotimme olemaan kotona kertomasta asiasta mitään. Tiesimme saavamme lisärangaistuksen, mikäli vanhempamme saisivat asian tietoonsa. Päivi olikin luottamuksemme arvoinen, mutta tämä kyseisen talon emäntä oli nähnyt Välilän rouvan jossain kaupassa ja kertonut tälle tapahtuneesta omenavarkaudesta. Tämän jälkeen me kaikki osalliset saimme vielä kukin tahollamme rangaistuksen. Olimme jo koulussa joutuneet pyytämään tältä varkautemme kohteelta anteeksi, joten tunsimme kokeneemme karvaan vääryyden.

Muutaman päivän kuluttua Rauno pyysi minut ja muut roistot koulun jälkeen heille. Rauno sanoi, että nyt kostetaan sille saakelin akalle juoruaminen. Eipä arvon rouva tiedä minkälainen voima hänellä onkaan. Nyt otetaan avuksi WOODOO. Menimme Välilän tallin ylisille ja Rauno väsäsi oljista jonkinlaisen nuken tapaisen nyytin. Laittoi sille vielä mukanaan tuomansa rätin kuvaamaan nuken vaatetusta. Kun nukke oli valmis, kehotti Rauno meitä hyppimään ja ääntelemään ihan jotain älytöntä ja mielissämme vihaamaan tätä nukkea. Nukke kuulemma esitti sitä juoruavaa naista. En tiedä osasimmeko olla riittävän tosissamme, mutta en oikein osannut vihata nukkea, joka ei oikein nukelta näyttänytkään, enkä myöskään tätä naista, jolta olimme omenia varastaneet. Rauno näytti kyllä vihaiselta. Hän istui edessämme pidellen nukkea toisessa kädessään ja tökki jollain rautalangan pätkällä sitä eri puolille niin, että nukke lopulta hajosi. Nyt sitten vaan odotellaan, niin tälle naiselle sattuu jotain ikävää, kenties katkaisee jalkansa tai menettää kissansa tai jotain muuta. Asiasta ei sitten saa hiiskua sanaakaan kenellekään muulle, varoitteli Rauno vielä. Hieman sekavin tuntein lähdimme koteihimme. Ei kuitenkaan tietoomme tullut, että mitään ikävää olisi tälle naiselle sattunut.

Seuraavana vuonna kuoli erään naapurimme isäntä, Kauko nimeltään. Hautajaiset oli pidetty ja kylä oli asettumassa taas normaaliin tilaan, kun levisi huhu, että joku oli nähnyt ikään kuin tämä vainaja olisi kulkenut illalla kotinsa pihalla. Nyt alettiin puhua, että isännän sielu ei saanutkaan rauhaa, vaan se oli jäänyt kummittelemaan. Rauno oivalsi oitis, että nyt hänen tietoaan ja taitoaan taas tarvitaan. Hän oli jo aiemmin kertonut taas lukeneensa jostain kirjasta spiritismin vahvasta voimasta. Sen avulla pystytään keskustelemaan vainajienkin kanssa. Taas hän kutsui meitä poikia illalla heille tallin ylisille. Tyttöjäkin hän kutsui, mutta näistä kukaan ei luvannut tulla. Sanoivat kauhuissaan, etteivät millään uskalla moiseen ryhtyä.

Menimme illansuussa Välilään, jossa Rauno jo meitä odotti. Hän oli valmistanut voipaperista ihmeellisen näköisen kartan. Siinä oli sekaisin ympyröitä ja niiden sisällä oli kussakin yksi kirjain. En saanut mitään selvää sanaa syntymään niistä, vaikka koetin lukea sitä mistä tahansa suunnasta. Rauno sanoi, että kynttiläkin olisi tarvittu, mutta ei saanut millään otettua sitä eikä tulitikkuja salaa mukaansa, joten nyt pitää tyytyä taskulamppuun. Sitten hän otti taskustaan juomalasin ja alkoi kertoa miten spiritismiä tehdään. Voipaperi levitettiin tyhjän puulaatikon päälle ja Rauno sijoitti meidät sen ympärille. Juomalasin hän asetti nurinpäin paperin reunalle. Valisti sitten meitä, että nyt on kaikkien laitettava oikean käden etusormi lasin pohjan päälle. Kukaan muu kuin hän ei saa puhua mitään, mutta jokaisen on uskottava lujasti spiritismin onnistumiseen. Lasi tulee liikkumaan hänen kysymyksensä jälkeen ympyrältä toiselle ja kirjaimista voidaan näin lukea vastaus esitettyyn kysymykseen.

Teimme Raunon ohjeiden mukaan. Rauno esitti kysymyksen: ”Jäikkö sä Kalle viälä tänne kummittelemaan?”

Odotimme ja odotimme, mutta ei se lasi mihinkään liikkunut ennen kuin Rauno ihan selvästi rupesi sitä työntämään kohti K-kirjainta. Minä koetin pakottaa lasia pysymään paikallaan ja loppujen lopuksi koko lasi kaatui, kaikki kun työnsivät sitä haluamaansa suuntaan.

Ei onnistunut spiritismimme. Rauno syytti meitä, ettemme uskoneet tarpeeksi kovasti kokeen onnistumiseen. Toinen syy oli se, ettei yhtään tyttöä ollut uskaltautunut mukaan. Naisväki kun on herkempää kaikelle yliluonnolliselle asialle. Vastausta emme saaneet, mutta eipä Kallen haamuakaan enää sen koommin nähty.

Vuodet kuluivat ja aloimme miehistyä. Aloimme käydä ensin tanssilavoilla ja sitten parikymppisinä pääsimme jo ravintoloihinkin. Raunolla oli ollut monta henkimaailman asiaa harrastuksinaan, mutta nyt hän oli hurahtanut hypnotismiin. Hän pyysi joskus hypnotisointilupaa jollekin meistä kavereistaan, mutta olimme jo kyllästyneet näihin hänen kokeiluihinsa, emmekä enää suostuneet. Sitten sattui tapaus, ettei Raunoa näkynyt kuukauteen missään. Kyselimme hänen peräänsä, mutta hän oli ja pysyi poissa. Vihdoin taas ilmestyi paikkakunnalle ja kertoi olleensa komennushommissa jossain kauempana. Utelimme, että miksi hän ei ollut tullut edes viikon loppuisin kotipuoleensa. Aluksi ei meinannut kertoa, mutta illemmalla muutaman oluen jälkeen aloitti tarinansa.

• Olin eräänä iltana siellä työpaikkakunnalla kapakassa ja lievästi humalluin. Aloin piirittää erästä tyttöä, tai nainen se jo oli. En saanut aluksi mitään vastakaikua yrityksilleni ja niinpä päätin ottaa hypnotismin avukseni. Menin tämän naisen luokse, katsoin häntä silmiin ja sanoin: ”Tietämättäs’ tajuumattas’ lähdet mun kanssani tanssimaan”. Uskokaa tai älkää, niin tämä katsoi minuun lasimaisin katsein ja tuli lattialle kanssani. Tanssin aikana sanoin hänelle silmiin tuijottaen: ”Tietämättäs’ tajuumattas’ lähdet mun mukanani pois”. Tyttö käveli saman tien vaatenarikkaan ja otimme vaatteemme sieltä. Ulkona vinkkasin taksin ja sanoin taas tälle: ”Tietämättäs’ tajuumattas’ sano kuskille osoitteesi”. Hieman ihmettelin, kun tyttö vaan nyökkäsi kuskille, joka ajoi meidät pari kilometrin päässä olevaan kerrostaloon. Menimme sisään asuntoon, jossa jatkoin: ”Tietämättäs’ tajuumattas’ riisut vaatteet päältäsi”. Näin jatkui iltamme vietto. Sanoin aina tietämättäs’ tajuumattas’ ja sain hänet tekemään tahtoni mukaan. Nukahdin ihan hetkeksi ja sitten nousin hänen sängyltään ja pukeuduin. Päätin pois lähtiessäni vielä hieman vahvistaa hypnoosin syvyyttä ja sanoin oven suussa seisoessani: ”Tietämättäs’ tajuumattas’ et muista tästä mitään”. Kovasti hämmästyin, kun tyttö vastasi silmät kirkkaina: ”Tietämättäs’ tajuumattas’ sait juuri tippurin, menetit terveytes’ ja muutakin”. Lähdin äkkiä ulos. Sain taksi ja ajoin kämpilleni. Jouduin herättämään yhden tutun, että sain maksettua taksin. Se muu, minkä menetin, oli rahapussini. Oli pahus ottanut sen nukahdettuani hetkeksi. Ja toden totta, se ensiksi mainitunkin sitten sain, joten sitä tässä olen parannellut.

Nykyään Rauno on maallikkosaarnaaja.