Lapsuuden ystäväni Tuomas, joka ammatiltaan on pappi ja josta olen jo aiemmin kertonut, sai virkapaikan naapuripitäjästä. Tämä oli hieno asia, koska näin uskoimme pystyvämme entistä paremmin viettämään miestenkeskeisiä laatuaikahetkiä. Välillä yhteiset retket ja jopa yhteydenpitomme olivat katkeilleet, toisinaan jopa vuosien ajaksi. Tämä johtui siitä, että Tuomas oli ollut pitkiä aikoja ulkomailla lähetystehtävissä. Vaikka yhteydenpitomme oli välillä ollut poikki, heräsi ystävyytemme aina välittömästi tavattuamme.

Tuomas, pappeudestaan huolimatta, oli melkoinen velikulta. Ollessaan vapaalla, hän ei milloinkaan tuonut ammattiaan esille, ellei joku sitä sattunut kysymään. Tuomas osasi huvitella siinä kuin muutkin, joskus jopa muita rempseämminkin. Ollessaan virassa ja suorittaessaan papin tehtäviä, hän hoiti ne erittäin hyvin saaden monen kuulijan kehut osakseen. Saarnatessaan kirkossa sai hän monen paatuneenkin sielun katumaan tekojaan ja kyyneleen jos toisenkin herahtamaan itse kunkin silmään.

Toisaalta ollessaan vapaalla, poikamies kun oli, sai hän puhelahjoillaan sekä erittäin komealla ulkomuodollaan naisseuralaisia aina itselleen. Ihmettelimme usein, miksi hän ei ole mennyt naimisiin, vaikka ehdokkaita oli ollut vaikka kuinka. Tuomas perusteli, ettei ole vielä löytänyt sitä, joka on hänen kylkiluustaan tehty. Eipä hän kyllä milloinkaan, ainakaan minun tietääkseni, kovin pitkiä seurusteluja harrastanutkaan. Uskoimme kuitenkin monen tytön jääneen häntä kaiholla muistelemaan.

Vietimme silloin tällöin miesporukalla saunailtoja. Usein kesäisin olimme Rytkösen Karin rantasaunalla. Saunoimme, paistoimme pihanuotiossa tikun nokassa makkaraa ja ryystimme kaljaa kyytipojaksi. Huuli lenteli jo saunassa ja kun kaljaa oli kiverretty muutama puteli, huulen heitto vaan yltyi.

Sisällä juotiin kahvit ja koska pullaa oli yleensä vai niukasti, palkitsimme sen puutteen hyvällä konjakilla. Sitten laulaa lurautimme muutamia lauluja ja elo oli mukavaa. Eipä silloin painaneet arjen murheet. Elo oli maksamattomista laskuista, saaduista sakoista, vaimon haukuista ja kusseista urakoista huolimatta sangen auvoista. Juttu lensi ja nauru maittoi.

Eräs saunailtamme on jäänyt kuulemastani jutusta johtuen mieleeni. Oli kesäinen lauantai-ilta. Meitä oli kokoontunut Rytkösen saunalle puoli tusinaa heppua. Ilta oli lähtenyt ravakasti liikkeelle. Otimme muutaman kalja odotellessamme Tuomaksen tuloa. Hän oli ilmoittanut saapuvansa hieman myöhässä, koska oli joutunut suorittamaan erään vanhemman henkilön siunauksen iltapäivällä ja tavan mukaan pappi oli pyydetty myös muistotilaisuuteen. Vaikka Tuomas ei juuri sekoittanut työ- ja vapaa-aikaansa mitenkään toisiinsa, arvelimme, että vaikuttaako kyseinen hautaustoimitus jotenkin hänen sen iltaiseen mielialaansa.

Tuomas saapui parahiksi kun sauna oli lämmennyt kylpykuntoon. Ennen saunaan menoa hän nappasi pari olutta ja suri sitä, että oli jäänyt muista jo ainakin puoli mäyräkoirallista jälkeen, mikäli osasi oikein laskea, päätellen meidän punoittavista pärstöistämme. Vakuutimme hiljentävämme tahtia, jotta hän saisi meidät kiinni. Ja sitten mentiin saunaan.

Ilta kului rattoisasti. Oltuamme jo kahvissa ja konjakissa, joku kysäisi Tuomakselta, että kuka hänen hautaamansa henkilö oli. Hän kertoi vainajan olleen jo ikämies, emmekä kukaan tunteneet tätä. keskustelu riistäytyi jostain syystä Tuomaksen suorittamiin hautauksiin. Kyselimme, eikö toisaalta ole aika raskasta olla tilaisuudessa, jossa on surevia ihmisiä ympärillä. Hän kertoi, ettei hän ota tätä asiaa aivan siten, että se olisi raskasta. Hän tuntee päinvastoin jonkinlaista iloa siitä, että antaa sureville lohtua ja toivoa ja näin pystyy auttamaan näitä surun hetkellä. Joku taas kysyi, että eikö tosiaan hän tuntenut oloaan raskaaksi edes silloin, kun kyseessä on joku hyvin nuori henkilö, jopa lapsi. Tähän Tuomas vastasi, että kieltämättä tällöin hän tuntee jonkinlaista voimattomuutta, kun kaiken kohtuuden nimissä tuntee, ettei vielä olisi ollut tämän henkilön vuoro. Mutta kun kuolema on tapahtuma, jossa ei vuorolippuja iän mukaan jaeta.

Keskustelumme oli nyrjähtänyt näin hieman ikävälle alueelle. Sitten Tuomas jatkoi:

  • Kun nyt kyselitte, että eikö hautajaisten toimitus ole raskasta, niin kerronpa teille erään maahanpanijaistapahtuman, jonka olen kokenut kaikista vaikeimmaksi urani aikana. Silloin oli kuuma kesäilta. Olin siunaamassa erään henkilön tomumajaa Kokemäellä, siinä raviradan viereisellä hautuumaalla. Kuten mainitsin, oli hyvin lämmin ilma. Kappelissa pari kolme henkilöä pyörtyi kuumuuteen ja niinpä suntio avasi ikkunat ja ulko-oven auki. Raviradalla oli menossa ravit ja sieltä kovaäänisen äänet kantautuivat sisälle kappeliin. Olin juuri sanonut nuo tutut sanat ”Maasta olet sinä tullut, ja maaksi olet jälleen tuleva”, kun radalta tuulen mukana kantautui kovaääninen ilmoitus: ” Ja lähtö onnistui.” Uskotteko, että minun oli vaikea jatkaa toimitusta.

Loppu illasta kinasimme Karhun ja Karjalan paremmuudesta.