Elettiin kuusikymmenluvun puoliväliä. Kevät teki tuloaan. Huhtikuun lopulla päättyisi opiskelujakson yksi opintovuosi. Oli aika hankkiutua kesätöihin, jotta tulevana syksynä ja sitä seuraavana talvena saisi taas maksettua kaikki pakolliset rahaa vaativat hankinnat. Aiempina kesinä olin ollut töissä tutussa konepajassa ja sinne aioin nytkin mennä.

Eräänä aamuna ennen kouluun menoani luin kahvia juodessani vuokraemännän antamaa Aamulehteä. Siinä oli pieni ilmoitus, jossa haettiin tamperelaiseen Alkoon muutamia kesätyöntekijöitä. Minua alkoi heti kiinnostaa mahdollinen uusi työpaikka, varsinkin, kun vertasin mielessäni vaihtoehtoja työskentelyä valoisassa myymälässä hienojen viinien ja vähän väkevämpienkin juomien parissa, tai toisaalta pimeähkössä ja likaisessa konepajassa.

Tein nopean päätöksen ja koulun sijasta suunnistin tähän ilmoituksessa mainittuun myymälään kertomaan halukkuudestani tulla kesäksi töihin. Olin kuulemma ensimmäinen paikalle ilmoittautunut työnhakija, mutta jo siellä ollessani ilmaantui muitakin, kuten arvata saattaa. Haastattelun suoritti hyvin tärkeänoloinen herra, jonka nimeä en enää muista, mutta yksi hänen esittämänsä kysymys oli, että miksi hain työtä ja miksi hänen kannattaisi ottaa juuri minut töihin. Vastasin hänelle, että hain töitä, koska tarvitsisin kipeästi rahaa opiskelutarpeisiini ja minut kannattaa ottaa töihin kolmesta syystä.

-                     Syy yksi: Olen iso ja vahva ja minulla on hyvä matikkapää. Syy kaksi: Olen aina valmis tekemään niin pitkiä työpäiviä, kun on tarvis ja tämän voi todistaa entinen pomoni edellisessä työpaikassani, sekä oma äitini, joka aina varoitteli minua rasittamasta liikaa itseäni. Syy kolme: Haluaisin saada myöhemmin laadittavaan ansioluettelooni maininnan ”Lestinheittäjä”.

Haastattelu päättyi tähän ja lähdin loppu päiväksi kouluun.

Muutaman päivän kuluttua sain postissa kirjeen Alkosta, jossa pyydettiin ottamaan uudelleen yhteyttä haastattelun suorittaneeseen henkilöön. Näin sitten tein ja uusintakeskustelun yhteydessä sain tietää, että olin yksi valituista kolmen muun henkilön lisäksi.

Työt aloitin eräässä Teiskonkadun myymälässä heti vapun jälkeen. Aluksi minua opastettiin näiden jalojen tuotteiden käsittelyssä, niiden noutamista varastosta, hyllyjen täyttöä, juomien hakua tai vientiä paikasta A paikkaan B, jne. jne. Olin sellainen joka paikan höylä, mutta myymäänkin pääsin parin kuukauden kuluttua, joskin vain tuuraamaan jotain vakituista henkilöä joko ruokatunnin ajaksi tai joskus jopa koko päiväksi jonkun sairaustapauksen vuoksi. Siihen aikaan pullot pidettiin myyntitiskin takana olevissa hyllyissä, josta myyjä nouti asiakkaan ostamat pullot.

Se, millä ansioilla tai lahjoilla minut valittiin tähän työpaikkaan, jäi ikuiseksi arvoituksekseni. Samaan aikaan ja samaan paikkaan valittiin myös eräs sangen viehättävä sairaanhoito-oppilas, ja hänen ansioikseen oli helppo päätellä ulkomuodon lisäksi laajan viinien asiantuntemuksensa. Intimiteettisuojan vuoksi kutsun häntä Mariksi, joka ei ollut hänen oikea nimensä. Mari puuhasteli etupäässä viinien parissa, myyden juomia ja antaen neuvoja asiakkaille. Minuakin hän opasti viinien saloissa ja korjaili aina niiden nimien oikein ääntämisessä. Niinpä muutaman viikon kuluttua rohkaisin mieleni ja pyysin häntä kanssani niin sanotusti ulos iltaa viettämään. Mainitsin tarvitsevani rauhaisaa yksityisopetusta viinien nimien oppimisessa. Mari hymyili kauniisti ja sanoi asian varmasti olevan näin.

Jätän taas häveliäisyyssyistä kertomatta tästä ja lukuisista muista saamistani oppitunneista Marin kanssa, mutta sen voin kertoa, että viineistä puhuimme jokseenkin niukasti. Viihdyimme mainiosti toistemme seurassa, mutta työpaikalla emme antaneet muille aihetta huomata tätä kesän kestänyttä lempeämme. Se, miksi tämä työpaikalla alkanut romanssimme syksyllä päättyi, jäi yhtä hämäräksi, kuin valintani tähän työpaikkaan. Yhtenä syynä voi olla seuraava tapahtuma, josta Mari pahastui kovin.

Olimme elokuun loppupuolella. Työmme päättyisi reilun viikon kuluttua. Täyttelin hyllyjä Marin ollessa myyjänä. Hänellä oli asiakkaana noin nelikymppinen mies, joka halusi ostaa muutaman viinipullon. Mies jutteli asioidessaan (kirjoitan nyt viinien nimet niin kuin ne siinä tilaisuudessa lausuttiin), että otan tuota Savinknottia, kun sen kerrottiin olevan tosi hyvää….. Tässä vaiheessa Mari keskeytti miehen sanoen:

-                     Niin se nimi lausutaan Shavingnjöö.

Mies jatkoi, että …..niin se on kai sopiva juoma sellaisen liharuoan kun Saterpearyn kanssa. Tähän Mari:

-                     Kyllä se on ihan hyvää, mutta se ruoka lausutaan Chatöbriään.

Mies oli hetken vaiti kaivaen rahaa taskustaan, mutta hoksasi sitten, että hänpä ottaakin vielä yhden sellaisen likööripullon, kun Peroooria. Mari haki pullon hyllystä ja antaessaan sen miehelle, sanoi vielä:

-                     Sen nimi lausutaan Pernoo (Mari sorautti nimen sanoessaan ärrän siten hienosti ranskalaisittain).

Mies kaivoi rahat ja saatuaan vaihtokolikot takaisin lähti kohti ovea tokaisten mennessään:

-                     Haista sinä likka V . . . U ja se lausutaan Vidyy.

Minä en hillinnyt itseäni vaan remautin oikein röhönaurun.

Että osaa sitten nainen suuttua verisesti.