Siskoni mies, Lauri Levola, langoksi kai sellaista kutsutaan, oli omien puheittensa mukaan jo syntyessään muita viisaampi varsinkin kaikessa, mikä vähänkin liittyi lääketieteeseen, mutta myös muissa jokapäiväisissä asioissa. Kertoi ohjailleensa kätilöä napanuoran sidonnassa ja katkaisussa. Tullessaan paikalle oli poika jo syntynyt ja piteli napanuorastaan kiinni juuri oikeasta kohdasta. Oli siinä lapsenpäästäjän silloin helppo toimia. Siihen aikaan, kolmekymmentäluvulla, synnytykset hoidettiin yleensä kotona joko saunassa tai makuukammarissa, kuten hänen tapauksessaan. Kätilön määrätessä palveluistaan hintaa, oli poika kapaloissaan maatessaan päästänyt melkoisen karjaisun, jolloin kätilö hätkähtäen oli tinkinyt taksansa puoleen.

Vartuttuaan kouluikäiseksi oli hän joutunut monesti parantelemaan kaverien vaivoja. Milloin oli linkkuveitsi viiltänyt haavan sormeen ja milloin taas oli nilkka nyrjähtänyt linnun pesillä käytäessä. Haavat hän sitoi paidasta repäistyllä siteellä ja nilkat saivat puukepeistä ja samaisten paitariiskaleista sidotut lastat. Myös monet linnut saivat lastan loukkaantuneisiin siipiinsä ja useat paranivat lentokykyisiksi, jos eivät sattuneet kuolemaan. Kouluaikana hän oli lukenut kaikki käsiinsä saamansa lääkärikirjat, opetellen erilaisia latinankielisiä sanoja, joilla sai kaverien kunnioitusta – ainakin jonkin verran. Armeijan hän tietysti suoritti lääkintämiehenä. Mikäli lankomieheni olisi ollut varakkaammasta perheestä, olisi hän varmasti kouluttautunut lääkäriksi, mutta koska se oli taloudellisesti hänelle mahdotonta, tuli hänestä metallimies. Eipä silti, ei hän huono ollut siinäkään ammatissa, mutta sydämeltään hän oli aina lääkäri.

Aikanaan hän tapasi sisareni ja koska he viihtyivät hyvin yhdessä, soutelivat yksissä tuumin avioliiton auvoisaan satamaan. Perhe lisääntyi parin vuoden välein uudella jalkaparilla. Kymmenen vuoden kuluttua heillä oli viisi terhakkaa tytärtä. Lauri oli täten kuuden naisen keskuudessa. Hän pahoitteli, ettei ollut aikanaan paremmin perehtynyt naisten tautien alalle, säästäisi tulevaisuudessa pitkän pennin, kun kotikonstein olisi pystynyt ne hoitamaan. Vaimo naureskeli, että onneksi lääketieteen opinnot olivat siltä osin jääneet kesken. Vaikka tällä suunnalla hänen tiedoissaan olikin aukko, jakoi Lauri kuitenkin auliisti muille halukkaille, ja useille haluttomillekin, lääketieteellisiä ohjeitaan. Tuntemattomille saattoi hän joskus esittäytyä jopa lääkärinä. Silloin ei vielä tiedetty valelääkäreistä mitään, kuten nykyään.

Kouluttamattomuudestaan huolimatta useat kyläläiset kuitenkin kävivät valittamassa vaivojaan Laurille ja väittivätpä monet saaneensa apua vaivoihinsa. Kunnassa oli myös oikea lääkäri, Lauri Savonius nimeltään. Kunnanlääkäri ei oikein tykännyt lankoni ”puoskaroinnista”, joksi hän sitä toimintaa nimitti. Joskus aiemmin kyläraitti oli raikunut, kun nämä kohtasivat ja kumpikin puolusti katsantokantaansa toiselle. Muutamien yhteenottojen jälkeen heistä tuli kuitenkin oikein hyvät kaverit, jopa niin hyvät, että viettivät vapaa-aikojaankin yhdessä. Saattoipa lankoni joskus kysäistä lääkäriltä, että mitä hänen tämä oli sen ja sen kyläläisen siitä ja siitä vaivasta, kun hän itse arveli vaivan johtuvan tästä ja tästä ja paranevan siten ja siten. Eipä Savonius koskaan oikeastaan muuta neuvoa antanut, kuin että jos et todella ole saanut sitä selville, niin pyydäpä hänet minun vastaanotolleni, niin katson pitääkö lähettää henkilö ihan sairaalaan tutkittavaksi. Usein, melkein aina, he kyllä kinastelivat erilaisista oireista ja taudeista, kuitenkin melko sopuisalla tavalla.

Siihen aikaan ei alkoholikauppoja ollut maaseudulla ollenkaan, vaan juotavat oli hankittava kaupungista. Kerran lääkärillä oli jotain asiaa kaupunkiin ja niinpä hän kysyi lankomiestäni mukaan matkaseuraksi ja samalla voitaisiin käväistä pitkäripaisessa. Tämä oli heti valmis matkaan ja niinpä he huristelivat tohtorin Simcalla kohti kaupunkia. Asiat tuli nopeasti hoidettua ja poikettiin myös torilla nauttimassa torikahvit. Siinä kahvia ryystäessään ja pullaa mutustaessaan he näkivät kadun toisella puolella miehen, joka käveli hyvin vaikealla tavalla. Polvet tällä olivat hieman koukussa, lantio työntyneenä vähän eteenpäin, kädet pikkuisen levällään ja askellus kuin hiipisi liukkaalla jäällä.

- Katsopas kaima, sanoi Lanko-Lauri. Tuo mies on varmaan sairastanut polion joskus, kun    kävelee noin huonosti.

- Enpä usko, tokaisi Lääkäri-Lauri. Uskonpa, että hänellä on synnynnäinen vika, kenties selkärangan kierouma ja on vahinko, ettei sitä ole aikanaan korjattu. Nyt se lienee jo myöhäistä.

Siitä kehkeytyi miesten välille taas yksi kinastelun aihe ja kun kumpikaan ei kannastaan luopunut, päättivät he mennä kysymään sitä mieheltä. Tuumasta toimeen. Kumppanit kirmaisivat kadun yli tämän puolirammalta vaikuttavan miehen luokse ja Savonius aloitti utelun.

- Anteeksi herra. Olen kunnanlääkäri Savonius. Minulle ja kollegalleni Levolalle tuli pikku erimielisyys, jonka te voinette ratkaista. (Se, että Savonius esitteli Levolan kollegakseen, oli langolleni melkoisesti mieleen. Monesti hän tästä mainitsi ja kertoi, että Savonius pitää häntä aivan tasavertaisena itsensä kanssa. Oletettavasti Savonius käytti kollega-sanaa, jotta oli helpompi lähestyä asiassa tätä tuntematonta miestä.) Niin, ei pidä pahastua, mutta tosiaan meille tuli keskenämme kina siitä, että oletteko kenties sairastaneet joskus polion, kuten kollega arveli, vai onko kiusananne minun arvelemani synnynnäinen vika? Korostan vielä, että ei pidä loukkaantua uteliaisuuttamme. Kysymyksen esitämme täysin vilpittömin ammatilliseettisin perustein.

Mies oli pysähtynyt, katseli kumppanuksia ja vastasi:

- Ei, en ollenkaan loukkaannu, sopii kysyä, mutta kyllä on tapahtunut nyt kolminkertainen erehdys.

Kolminkertainen? Laurit rypistivät otsanahkojaan ja sanoivat, etteivät ymmärrä, miten niin, kolminkertainen? Mies selvensi:

- Katsokaapas, te molemmat olette väärässä ja niin olin minäkin. Luulin tulossa olevan kuivan pierun, mutta kyseessä olikin vetelä, tiedätte kyllä mikä.

Kotimatkalla oli Simcasta mennyt rengas.