Elämän pitäisi olla helppoa kun aina ja joka tilanteessa koettaa ajatella asioista niiden positiivisia puolia. Hyvän mielen saa yleensä, kun on voinut auttaa jotain toista henkilöä. Niin - pitäisi! Aina ei kuitenkaan ole ihan näin.

Lapsuusaikainen kaverini, Tuomas, josta olen jo aiemmin kertonut ja joka aikanaan valmistui papiksi, on tästä hyvä esimerkki. Parempaa ja hyväntahtoisempaa ihmistä ei varmaan olekaan mitä Tuomas oli ja on kai vieläkin. En ole tavannut häntä enää useaan vuoteen emmekä ole pitäneet jostain syystä enää yhteyttä toisiimme. Viimeksi hän työskenteli lähetystyössä jossain Kaukoidän suunnassa. Kuitenkin muistan Tuomaksen jo kouluaikoinaan olleen hyvin avulias niin koulutovereitaan kun myös vanhempia ihmisiä kohtaan. Usein hän poikkesi saaden joskus myös minut mukaansa, erääseen koulumatkan varrella olevaan taloon, jossa asusti vanhahko pariskunta. Pariskunnan miehellä oli paha reuma. Hän liikkui vaivalloisesti ja koska myös hänen vaimonsa oli melko raihnainen, tarvitsivat he apua ulkopuolisilta askareittensa hoitamiseen. Tuomas kantoi heille polttopuita ja suoritti muita pikku tehtäviä pyytämättä koskaan mitään palkakseen. Jouluisin ja syntymäpäivinään hän aina sai jonkin pikku lahjan näiltä vanhuksilta. Tuomas muisti aina kiittää saamistaan lahjoista kuitenkin huomauttaen kohteliaasti ettei heidän pitäisi pienistä varoistaan tuhlata hänelle mitään. Mainitsi vielä, että hän auttaa heitä mielellään ja toivoo, että mikäli hän joskus vanhana tarvitsisi apua, olisi vastaavasti joku silloin valmis auttamaan. Kauniisti osasi Tuomas puhua ja sai monesti kyyneleen herahtamaan vanhan rouvan silmiin.

Monta muutakin avun saajaa kuului Tuomaksen piiriin. Jos joku huomasi unohtaneensa kotitehtäviensä teon kouluun tultuaan oli apu aina lähellä. Laskutehtävät sai kopsattua nopeasti Tuomaksen vihosta. Lukematta jääneet lukutehtävät joutui kuitenkin kärsimään yleensä jälki-istunnolla. Enpä muista olisiko Tuomas koskaan joutunut jäämään ylimääräiselle istunnolle. Tunnollisuus ja järjestelmällisyys kuuluivat myös hänen hyveisiinsä. Joskus saattaa tällainen hyväntahtoisuus kuitenkin olla joko liian tungettelevaa tai voi joutua väärin ymmärretyksi, vai mitä tuumitte seuraavasta.

Vuosia oli kulunut jo useita. Olimme kasvaneet nuorukaisiksi ja aloimme etsiä paikkaamme yhteiskunnasta. Toiset jatkoivat opiskelua ja toiset siirtyivät työelämän palvelukseen. Tuomas oli aloittanut teologian opiskelut ja itse pidin välivuosia seisten päivät sorvin vieressä. Tuomas asusteli opiskelupaikallaan pääkaupunkiseudulla poiketen suunnilleen parin viikon välein kotipuolessaan. Silloin aina tapasimme ja keskustelimme elämämme etenemisvaiheista.

Kerran Tuomaksen tultua taas kotonaan käymään oli ihmetykseni suuri, kun huomasin hänen silmänsä olevan mustan ringin ympäröimä ja hieman turvoksissakin. Kysyin leikilläni, että oletko aloittanut vapaaotteluharrastuksen vai kuuluuko elämääsi sittenkin jokin minulta salassa pysynyt inhimillisempi puoli. Tuomas hieman hymähti ja kertoi mustan silmänsä syntyneen kirkossa. Tätä hieman ihmeteltyäni hän kertoi kuinka oli kirkonmenojen aikana huomannut seurakunnan messun aikana noustessa seisomaan edessään olleen hyvin lihavan naisen hameen jääneen pulleiden pakaroiden muodostamaan vakoon. Hän oli hyväntahtoisesti kumartunut eteenpäin ja ryhtyneensä kaivamaan hametta pois vakosesta. Nainen oli tästä vihastunut ja huitaissut häntä silmään. Että se oli tällainen tapaus. Ymmärsin Tuomaksen tarkoittaneen pelkkää hyvää, mutta nainen oli käsittänyt tämän väärin.

Parin viikon kuluttua Tuomas tuli uudelleen käymään kotonaan. Ihmettelin, kun hänen silmänsä oli edelleen mustana ja turvoksissa. Sitten tajusin, että kyseessä olikin nyt toinen silmä kuin kaksi viikkoa aiemmin. Taas asiaa kysyessäni Tuomas kertoi, että taas silmän mustumistapahtuma sijoittuu kirkkoon. Hän oli istunut saman lihavan naisen takana. Mukana hänellä oli siskonsa viisi vuotias Kaarlo-poika. Taas kun he nousivat messun aikana ylös, oli tämän naisen hame takertunut pakaroiden väliseen rakoon. Pikku Kaarlo oli tarttunut hameeseen ja nypännyt sen avuliaasti pois pakararaosta. Muistissa oli parin viikon takainen tapahtuma ja sen enempää ajattelematta oli Tuomas hädissään ruvennut työntämään hametta takaisin vakoon.

Sorvi, jolla silloin työskentelin, oli merkiltään Ward.