Poikamiesaikoinani asustelin parisen vuotta työpaikkani omistamassa vanhassa parakkirakennelmassa muiden samanlaisessa elämän tilanteessa olevien nuorten miesten alkujen kanssa. Asunto oli mukavassa paikassa lähellä tehdasta kauniin järven lahden rannalla. Työmatka oli lyhyt, vain kilometrin verran ja talvisin vielä lyhyempi, kun pääsimme oikaisemaan matkaa jäätä pitkin lahden poikki. Työsuhde-etuina meillä oli parit sukset ja yksi potkukelkka, jotka jotkut aiemmin parakilla asuneet olivat sinne jättäneet. Niillä oli helppo pyyhkäistä jääteitse aamuisin työpaikalle ja illalla takaisin asunnolle. Teimme toisinaan kaksivuorotyötä ja joskus iltavuorolainen menetti kulkuvälineensä kun aamuvuorolainen otti sen pois lähtiessään. Tämä oli kuitenkin luvallista ja aina kulkuvälineet palautuivat parakille omille paikoilleen.

Asuinpaikkaan liittyi muitakin hyviä etuja. Kesäisin oli käytössä ihanteellinen hiekkainen uimaranta aivan parakin lähellä. Paikka oli niin suosittu, että siellä kävi melko runsaasti muitakin uimareita meidän lisäksemme. Talvisin kävimme joskus pilkillä ahvenia narraamassa. Silloin oli potkukelkka varsin oivallinen kulkuväline. Sillä pääsi nopeasti etäämmällekin jos kala ei liikkunut kotirannan lähellä. Eräs asukeistamme, Saarnion Reino, oli hankkinut jääkengän, jonka avulla sai potkuihin pitoa ja nopeutta kelkkaan jäällä liikkuessa. Reino oli kotoisin Porin läheltä joko Mäntyluodosta tai Reposaaresta, en muista kummasta, mutta sielläpäin jääkenkää kutsuttiin “broddiksi“. Liekö ollut murresana vai tuliko mahdollisesti jostain vieraasta kielestä. Nimi oli kuitenkin niin kiva ääntää, että me kaikki kutsuimme sitä sillä nimellä.

- Saanko lainata broddia?

- Missä broddi on?

- Voitko teroittaa broddin piikit tänään töissä ollessasi?

Kaikki tiesivät aina mistä oli kysymys.

Pojat ovat poikia ja pojilla ovat poikasten kujeet. Niinpä meilläkin. Olimme kaikki asukkaat, ainakin silloin kun minä asuin siellä, hyvin tunnollisia työntekijöitä. Toisinaan kuitenkin viikon vaihteissa mekin heittäydyimme viihteelle, kuinkas muuten. Tansseissa kävimme ja jos satuimme saamaan vähän miestä väkevämpää, niin olomme ja ilomme oli aina silloin vähän riemukkaampaa ja rohkeampaa. Olimme kaikki alaikäisiä, alle 21 vuotiaista. joka siihen aikaan oli täysikäisyysraja. Alkoholia sai ostaa ainoastaan täysi-ikäiset henkilöt ja toiseksi se oli hyvin kallista. Kolmantena harmina oli vielä se, että Alkon myymälöitä oli ainoastaan kaupungeissa. Meiltäkin oli lähimpään pitkäripaiseen matkaa noin viisikymmentä kilometriä. Näin ollen viinan saaminen oli aina sekä juhlallinen että työläs tapahtuma.

Eräänä talvena raivosi paikkakunnalla melkoinen influenssaepidemia. Työpaikallammekin oli runsaasti sairaslomalla olijoita. Jostain syystä meidän poikamiesrinkimme säästyi tältä harmilta varsin hyvin. Me terveet teimme kahdentoista tunnin työvuoroja, koska oli kiire töitten suhteen ja väkeä vuoteenomina. Tätä jatkui pari viikon ajan ja alkoi se pitkä vuorotyö meitä tekijöitäkin väsyttää. Sitten Reino keksi oivallisen aivoituksen! Hän sanoi, että nyt hän tekeytyy sairaaksi ja hakee kunnanlääkäriltä pirtureseptin ja pidetäänkin oikein hienot pippalot viikon loppuna. Kutsutaan tyttöjäkin mukaan. Tuumasta toimeen. Reino lähti aamuvuoronsa tehtyään kohti kunnan lääkärin vastaanottoa. Hän sitoi broddin jalkaansa ja lähti potkukelkalla ensin jään yli kohti parakkia ja jatkoi siitä tietä pitkin noin kilometrin kunnantalon pihalle, jossa myös vastaanotto sijaitsi.

Myös vakituinen kunnanlääkäri oli sairaana ja tilalle oli hankittu joku nuori, vasta valmistunut lääkärin alku. Reino oli niin innoissaan päästyään perille, ettei huomannut riisua broddia pois jalastaan, vaan käveli sen kanssa sisään. Samalla kun hän astui eteiseen, lääkärin huoneen ovi avautui, ja Reino huomattuaan broddin edelleen olevan jalkineessaan kiinni, käveli hyvin vaikean näköisesti lattiaa säästääkseen. Nuori lääkäri kutsui hänet heti sisään ohi muiden vastaanotolla olijoiden. Lääkäri piti ovea auki ja Reino ontui sisään huoneeseen. Reino sanoi heti lääkärille kulkutapaansa selvittääkseen, että hänellä on broddi. Lääkäri istui pöytänsä taakse ja koetti muistella, että mikähän tauti se broddi oikein olikaan. Liekö johtunut suuren potilasmäärän aiheuttamasta paineesta vai lääkärin omanarvon tunnon heikkouden tuomasta tietämättömyyden pelon tunteesta, oli hän avannut ison lääkärin opuksensa ja sanonut:

- Joopa joo. Se on paha asia. Kirjoitan nyt ensin viikon sairasloman ja tule sitten uudelleen vastaanotolle, ellei helpota.

Reino oli niitä miehiä, joilla järki leikkasi ja tarpeen tullen nopeastikin. Hän vastasi lääkärille, että kyllä se yleensä viikossa paranee, jos sitä kolme kertaa vuorokaudessa pyyhkii spriihin kostutetulla pyyhkeellä. Lääkäri sanoi tähän:

- Kyllä, kyllä. Olin sitä juuri kirjoittamassakin, vastasi lääkäri.

Reino, minä ja tytöt otimme lauantaina broddikännit.