Työkaverini Pertti oli viimeisen päälle myyntimies. Hänen keskusteluaan asiakkaan kanssa oli ilo kuunnella. Mikäli kauppa kävi hyvin, ei tietenkään suuria puheponnisteluja tarvinnut tehdä, mutta laman iskiessä rajusti 90-luvun alussa, tuli puhelahjat tarpeellisiksi. Pertti oli luonteeltaan samanlainen kuin se vitsiin sisältyvä myyjä, joka Grönlannin matkalta tullessaan innosta uhkuen kertoi lähtevänsä sinne takaisin myymään jääkaappeja. Mikä mahdollisuus. Ei ollut nähnyt yhdessäkään iglussa sellaista, joten pitäisi olla melkoinen markkinointimahdollisuus.

Niin, laman aikana rakennusalan tarvikkeille heikon rakennusbuumin takia ei oikein tahtonut olla menekkiä. Tehdas, jossa olimme työssä, valmisti juuri rakennusalan tarvikkeita, betoniraudoitteita, kuten verkkoja, tankoja, nauloja ja muita vastaavia. Pertti, saatuaan yhteyden asiakkaaseen, aloitti yleensä leppoisan keskustelun ilmoista, taloudellisesta tilanteesta ja yrittäjää kohdanneista vaikeuksista. Eipä aikaakaan kun asiakas sai Pertiltä apuun ojennetun käden. Pertti kertoikin äkkiä hoksanneensa miten voi asiakasta auttaa. Nyt, kun taistelemme laman keskellä, kannattaakin asiakkaan ostaa rakennustarvikkeita, koska hinta on huomattavasti edullisempi mitä korkeasuhdanteen aikana. Lisäksi saisi asiakas maksuaikaa ostoilleen normaalin maksuajan päälle. Melkoisen monta kauppaa Pertti sai aikaan tällaisen, mutta myös monen muunlaisen suostuttelunsa ansiosta.

Kerroin kerran kahden istuessamme ihailevani hänen myyntimiestaitoaan. Kysyin myös mistä hän sen oli itselleen hankkinut. En usko, että koulun penkillä sitä oppii. Pertti kertoi olevansa kauppiaan poika ja oppineensa isältään myyntitaitonsa. Heillä oli ollut vuosia sitten pieni vaatekauppa. Isä oli ollut siellä johtajana, myyjänä, talouspäällikkönä, talonmiehenä ja lukemattomissa muissa viroissa. Hän itse oli ollut pikkupoikana melkoisen ajan päivästä kaupassa isänsä kanssa ja myöhemmin alkanut auttaa myös kaupan eri toimissa. Oli ollut jo kouluaikana selviö, että hänestä kouluttautuisi kaupalliselle alalle, mahdollisesti jatkaisi isänsä liikkeessä tämän jäädessä eläkkeelle.

Opiskellessaan kauppaopistossa oli Pertin isä äkillisesti kuollut kesken työpäivän. Silloin oli mietitty tulisiko Pertin lopettaa opiskelunsa ja ryhtyä vaatekaupan jatkajaksi. Liike, kun oli kuitenkin niin pieni, ettei siihen kannattanut palkata ulkopuolista henkilöä. Niinpä se oli myyty ja Pertti oli jatkanut opiskeluaan. Aikanaan hän oli valmistunut merkonomiksi ja etsiytynyt teollisuuden palvelukseen.

Se, miten hänestä oli tullut omanlaisensa myyjä, joka näki enemmän mahdollisuuksia kuin käsien ylös noston antautumisen merkiksi, periytyi isältään. Isä ei milloinkaan hyväksynyt ajatusta, ettei asiakas löytäisi juuri hänelle sopivaa vaatetta heidän liikkeestään. Vai mitä tuumit seuraavasta tapauksesta. Pertti alkoi kertoa:

- Eräänä päivänä liikkeeseen tuli melko pienikokoinen mies. Olin silloin jo auttamassa isääni kaupassa. Mies tarvitsi puvun. Poikkeavan suuria ja hyvin pieniä asusteita on yleensä melko rajoitetusti myytävänä. Niinpä meilläkään ei ollut kuin yksi ainoa miehen haluamaa väriä oleva puku tangolla. Isä otti sen alas kehuen kuinka sattuikin olemaan vielä yksi niin hyvää materiaalia ja todella hienosti leikattu puku juuri kuin miehelle tehty ja vielä melko edulliseen hintaan. Mies otti puvun mukaansa sovituskoppiin ja astui hetken kuluttua ulos. Näin heti, ettei puku istunut hyvin hänen päällään. Mieskin huomautti, että toinen hiha hieman roikkui. Isä tuumasi, että näin on, mutta kun pidätte vasempaa kättänne hieman koukussa ja nostatte kyynärpäätä hieman takaviistoon, niin silloin se istuu oikein hyvin. Mies teki näin. Sitten hän huomasi myös housujen olevan hieman pussilla takamuksen kohdalta. Isä myönsi näin olevan, mutta asia korjaantui kun hän sai miehen koukistavan vähän polviaan ja levittämään ihan pikkuisen jalkojaan haara-asentoon. Kauppa sinetöitiin ja isä paketoi miehen vanhat vaatteet hänelle mukaan, jotta tämä voi jo kotimatkalla harjoitella uudessa asennossa kävelytyyliään.

Samalla, kun mies käveli ontuen rujossa asennossa ovesta ulos, astui kaksi naista sisään liikkeeseen. Toinen tuumasi, että voi hyvänen aika, kun tuo äsken ulos kävellyt mies oli noin pahasti invalidisoitunut. Joutui liikkumaan noin vaikeasti. Tähän toinen naisista virkkoi:

" Kyllä näin on, mutta huomasitko kuinka hyvin istuva puku hänellä oli päällään?"

Ehtoolla oltiin Pertin kanssa kalassa.