Elettiin erästä toukokuun iltaa ja kuusikymmentä luvun alkua. Päällä sadalla markalla Kestilästä ostettu ruskea puku, kummassakin kädessä keinonahkaiset matkalaukut ja taskussa viisisataa Ruotsin kruunua. Kruunut olin vaihtanut pankissa niillä rahoilla, jotka olin saanut Tekusta stipendinä samalla, kun minulle oli annettu insinöörin paperit valmistumiseni johdosta. Seisoin varmasti hieman orvon näköisenä Turun satamassa odottamassa pääsyä Bore II sisään. Ensimmäisen työpaikkani olin onnistunut saamaan eräästä ruotsalaisesta naulatehtaasta, tosin vaan määräajaksi, mutta olihan se hyvä alku työuran starttiin. Tarkoituksenani oli mennä naapurimaahan lähinnä kielen oppimisen takia, mutta myös palkka miellytti, koska se oli selvästi isompi, mitä Suomessa olisin saanut. Matka hieman jännitti, koska se oli kohdallani ensimmäinen ulkomaan matka. Lisäksi matka ei ollut mikään tavanomainen pelkkä Ruotsissa käynti, vaan tarkoitukseni oli jäädä asumaan sinne pitemmäksi aikaa.

Siihen aikaan matka lahden yli suoritettiin suurimmaksi osaksi laivan kansipaikalla istuen. Matkustajien tuolit muistuttivat suuresti linja-auton istuimia. Hyttipaikkoja oli Bore II:ssa todella vähän. Eipä silti, mieleeni ei olut tullutkaan mikään hytin varaus. Maksanutkin se olisi varmaan niin paljon, että koko matkakassani olisi huvennut siihen, tai ainakin tehnyt sille suuren loven. Matka sujui kuitenkin kansipaikallakin ihan hyvin. Sain varattua tuolin itselleni käytävän reunasta ja matkalaukut jätin säilytykseen matkatavaroille varattuun tilaan. Parin rohkaisua antavan grogin ja lihapulla-annoksen jälkeen sain nukuttuakin jonkin verran yön aikana. Muutama humaltunut henkilö kävi yön kuluessa varmistamassa, ettei kukaan vaan tullut nukkuneeksi liian pitkiä yöunia.

Aamulla ennen laivan rantautumista vielä pikaostokset sekä aamupala ja sitten jonottamaan ulos pääsyä. Aluksen kiinnityttyä Slussenin satamalaituriin kuljin lankonkia pitkin rantaan matkalaukkujani kantaen. Taksi löytyi heti kadun varrelta ja sitten miettimään minne minun pitikään ensin mennä. Työnantajaltani postitse saamassani ohjeessa luki, että rautatieasemalle, eli T-centraliin. Taksi vei minut sinne muutamassa minuutissa. Matkalippu oli minulle myös toimitettu etukäteen ja junakin löytyi suht’ helposti. Hetken kuluttua olinkin jo matkalla kohti määränpäätäni keskiruotsalaista pikku kaupunkia.

Perille päästyäni etsin puhelinkopin ja soitin minulle annettuun numeroon. Soittooni vastasi joku naisihminen täysin ymmärtämättömällä kielellä. Ai, niin sehän on Ruotsia. Mongersin hyvät päivät ja kerroin vähän takellellen kuka olen ja että olen rautatieasemalla. Nainen alkoi puhua hyvin hitaasti ja niinpä ymmärsin jo vähän paremmin vierasta kieltä. Koulussa olin Ruotsia lukenut, mutta olin pitänyt sitä muiden tapaan hanttiaineena. Nyt sen oppimisen tärkeys tuli esille. Ymmärsin naisen kehottavan minua ottamaan taksin ja tulevan tahtaan konttorille. Sain osoitteen, jonka sitten kerroin suharille ja pian olinkin päämäärässäni.

Konttorilla asiat sujuivat rivakasti. Tuleva esimieheni oli konttorilla ja hän kyseli miten matka oli mennyt. Hän pyysi vielä nähdä insinöörin paperini. Pyysi sitten minua kotiutumaan ja tulevan aamulla samaan paikkaan, josta sitten menisimme tutustumaan tehtaaseen. Minulle oli varattu asunto tehtaan lähellä olevasta kerrostalosta. Sinne päästyäni levitin vähäiset tavarani kaappeihin ja asetuin taloksi.

Seuraavana aamuna menin sitten töihin. Samoin sitä seuraavana ja sitä seuraavana ja jokaisena päivänä siitä eteenpäin. Aluksi tutustuin tehtaan toimitaan, mutta jo parin viikon jälkeen minut siirrettiin rationalisointiosastolle. Se oli siihen aikaan kovin suosittua toimintaa. Etsittiin parempia menetelmiä tuotannollisiin toimiin ja ajettiin niitä sisään. Ruotsissa oltiin menetelmien kehittyneisyydessä edellä Suomen tuotantolaitoksiin verrattuna. Työskentelytavatkin olivat jotain muuta, mihin Suomessa oli totuttu. Kehitystöitä tehtiin yhdessä työntekijöiden kanssa. Johdon ja työntekijöiden välit olivat todella hyvät. Työnteko oli hedelmällistä ja hauskaa.

Tuli heinäkuu ja alkoi lomakausi. Töitä oli runsaasti ja lomia jouduttiin porrastamaan. Naulatehtaan lyöntiosaston työnjohtajan, Ohlson nimeltään, lähtiessä lomalle minut määrättiin hänen sijaisekseen. Olhson opasti minua pari päivää ja kehotti kiinnittämään huomiota erikoisesti naulan laatuun, kuten pituuteen, kannan muotoon ja sijaintiin sekä naulan puhtauteen. Hieman minua jännitti tämä pomottaminen, siihen kun en ollut vielä tottunut. Hyvin homma kuitenkin lähti sujumaan ja jo muutaman päivän jälkeen työ alkoi olla rutiinia.

Lyöntiosastolla työskenteli eräs keski-ikäinen mies. Oli ollut työssään jo yli kymmenen vuotta. Häntä kutsuttiin Köpingiksi. Nimi johtui kaupungista, josta hän oli kotoisin. Köping oli täysin ammattinsa hallitseva mies ja lisäksi hyvin sanavalmis kaveri. Kerran kun menin päivittäiselle tarkastuskierrokselle, otin muutaman naulan käteeni tarkastusta varten ja pyörittelin niitä kädessäni, huomasin naulan kannan olevan aivan pikkuisen toisessa sivussa naulan varteen nähden. Sanoin Köpingille, että tämä kanta ei ole aivan keskellä. Köping pullisti silmänsä suuriksi, katsoi minuun ja sanoi:

- Hyvänen aika. En ole sitä milloinkaan keskelle yrittänytkään, vaan aina siihen toiseen päähän.

Pudotin naulat laatikkoon ja poistuin paikalta.

Kruunun kurssi oli siihen aikaan 84 penniä.