Satuinpa kerran törmäämään Tuomakseen, lapsuusaikaiseen kaveriini, lempinimeltään Apostoli. Olin työni puolesta menossa Helsinkiin erääseen toimistoon. Tarkoituksenani oli hankkia hyväksyntä aivan kuningasajatuksen sisältämään keksintööni. Päivä oli ollut kurja jo heti aamusta alkaen. Satoi vettä, tuuli navakasti ja tietysti jouduin matkalla vielä rengashommiin. Oli menossa kantatien korjaus ja tielle oli ajettu nyrkin kokoista teräväsärmäistä sepeliä. Vaikka autossani oli hyväkuntoiset renkaat, niin kyllä vaan yksi niistä tyhjeni. Vaihdoin vararenkaan autoon ja kastuin samalla sateessa. En myöskään uskaltanut ajaa selvästi huonokuntoisemmalla vararenkaalla kuin lähimmälle huoltoasemalle asti. Siellä sain odotella lähes tunnin, ennen kuin puhjennut rengas oli korjattu ja vaihdettu auton alle. Soitin huoltamolta firmaan, jonne olin menossa ja kerroin myöhästyväni tapaamisesta.

Olin juuri lähdössä jatkamaan matkaani, kun tuttu mies ajoi saman huoltoaseman tankille ottamaan menovettä autoonsa. Tuomashan se siinä oli. Vaihdoimme nopeasti kuulumiset ja kun myös hän oli menossa Helsinkiin, lupasin mennä illalla tapaamaan häntä tuttuun hotelliin, jossa hän sanoi yöpyvänsä. Itselläni oli tarkoitus ajaa vielä kotiin illalla. Tuomaksella oli jokin useamman päivän kestävä sessio, mutta kertoi illan olevan aivan vapaan.

Saavuin näin ollen omaan kokoukseeni reilun tunnin myöhässä. Olivat odotelleet minua ja ilmassa oli hieman kärsimätöntä käryä. Sain huonosti huumorilla peitettyjä huomautuksia liiallisen nuukuuden takia aikoinaan hankkimatta jätettyjen rengashankintojen takia itselleni aiheutuneista hankaluuksista, joista myös muut saivat kärsiä. En viitsinyt tarkemmin selitellä, vaan aloin esitellä asiaani. Sanotaan käärmeen ajamista pyssyn piippuun vaikeaksi tehtäväksi, mutta sinä päivänä omien ajatusteni myyminen muille tuntui suorastaan mahdottomalta. Tuntui kuin kaikki olisivat yhdessä päättäneet olla eri mieltä kanssani. Yrittäessäni myydä ideaani muille, pidin suorastaan ihmeenä, etteivät he tajunneet sitä. Esimieheni oli innostunut siitä todella ja uskoimme sen toteutukseen vuoren varmasti. Olin ollut etukäteen yhteydessä kokoukseen osallistuneiden henkilöiden esimieheen ja hän oli innostunut asiasta jo pelkän puhelinkeskustelun aikana. Nyt hän ei kuitenkaan ollut paikalla. Tulisi vasta iltapäivällä ulkomaan matkalta kotiin.

Pidimme lounastauon, jonka aikana emme puhuneet työasioista mitään, mutta lounaan jälkeen jatkoimme vielä pari tuntia keskustelua. Esitin laskelmia ja kaavioita, mutta edelleenkään kukaan ei oikein innostunut asiaan. Totesin, että taidamme tuhlata kaikkien aikaa joten ehkäpä lopetamme tällä erää tähän. Laitoin kansioni salkkuun ja totesi pois lähtiessäni, että tutustukaa nyt jakamaani aineistoon, koska olen jo asian toteutuksesta lähes sopinut nyt valitettavasti poissa olevan esimiehenne kanssa. Kehotin heitä hieman sarkastisesti keksimään syyn hylkäävään kantaansa, koska sitä heiltä varmasti kysytään. Hyvästelin heidät ja poistuin. Sain perääni hieman hämillisiä, sanoisinko jopa pelokkaita katseita.

Tapoin aikaani kaupungilla pari tuntia ja menin sitten hotelliin, jonne tiesin Tuomaksen majoittuneen. Olin harmissani siitä, miten päivä oli sujunut, mutten epäillyt yhtään, etteikö ideaani toteutettaisi. Uskoin kokousväellä olleen vain huono päivä, ehkä jopa siitä syystä, että olivat joutuneet odottelemaan minua. Tuomas ei ollut vielä palannut hotelliin, joten istahdin baaritiskin viereen ja tilasin Gintonicin. Sain juoda vielä toisenkin, ennen Tuomaksen tuloa. Kello oli muutamaa minuuttia vaille neljä, kun päätin soittaa työpaikalleni ja tiedustella päivän kuulumisia. Siihen aikaan ei vielä ollut kännyköitä, joten soitin hotellin puhelimesta. Sihteerini, kuultuaan minun ääneni, sanoi heti yhdistävänsä esimiehelleni. Kertoi asian olevan tärkeän. Esimies kertoi saaneensa noin tunti sitten hermostuneelta vaikuttavan soiton eräältä aiemmin kokoukseen osallistuneelta henkilöltä. Tämä oli takellellen kertonut heillä olleen väärinkäsityksiä ja ennakkoluuloja oikein roppakaupalla. Olivat vasta jo minun lähdettyäni tajunneet esittämäni idean hienoudet. He olisivat halunneet vielä tavata minut ja toivoisivat, ettei heidän kielteistä suhtautumistaan noteerattaisi (eikä varsinkaan kerrottaisi heidän esimiehelleen, oletimme). Kerroin pomolleni koko surkean päivän kulun, ja hän lupasi soittaa tälle häneen yhteyttä ottaneelle henkilölle, että jos vaan suinkin saisi minut kiinni ennen heidän esimiestään, niin eiköhän asia järjestyisi. Sanoi näin vielä hieman hiillostavansa porukkaa.

Tuomas tuli ja hetken tuumailtuani varasin myös itselleni huoneen. Päätin mennä seuraavana aamuna uudelleen tapaamaan jo hieman myötämieliseksi muuttunutta kokoushenkilöstöä. Näin saisimme Tuomaksen kanssa parannella maailmaa myös vähän pitempään. Näin tapahtuikin. Menimme huoneisiimme ja sovimme parin tunnin nokosten jälkeen tapaavamme baarissa. Ostin vielä läheisestä myymälästä hammasharjan, sukat ja paidan. Olihan yöpymiseni Helsingissä ennalta suunnittelematon.

Illalla baarissa nautimme pienen iltapalan ja joimme puolen tusinaa grogia. Juttu oli aina luistanut välillämme, mutta nauttimamme alkoholi toimi ikään kuin katalysaattorina keskustelussamme. Kerroin Tuomakselle päiväni sujumisesta, ja kun mainitsin kokousseurueeni katseista poistumiseni yhteydessä mainitsemastani heidän eriävästä mielipiteistään esimiehensä mielipiteeseen, Tuomas vakavoitui. Hetken hän oli aivan hiljaa ja alkoi sitten kertoa:

- Tuostapa tuli mieleeni tapaus vuosien takaa. Toisen henkilön mainitessa jotain odottamatonta ja yllättävää, saa kyllä kuulijassa melkoisia ilmeen muutoksia. Kuten hyvin tiedät, toimin papiksi vihkimiseni jälkeen muutamia vuosia lähetystehtävissä Afrikassa. Olin ollut pari vuotta erään mustaihoisen heimon keskuudessa. Perustin sinne koulun ja pidin pientä kirkkoa. Lapset kävivät pyhäkoulua, vanhemmat kävivät kirkossa ja myös pyytämässä kaikenlaista apua. Miehetkin tulivat kyselemään neuvoa, mutta varsinkin naiset olivat hyvin uskonnollisia omalla, sanoisinko lapsellisella tavallaan. Oltuani heidän keskuudessaan noin kaksi vuotta, synnytti kylän päällikön vaimo ties kuinka monennen lapsensa. Jonkin ajan kuluttua päällikkö, jolla oli lapsikatraansa lisäksi suuri vuohilauma, tuli luokseni. Suoritimme päällikön kanssa asiaan kuuluvat tervehdysrituaalit. Sitten istuimme ja oletin päällikön alkavan kysellä kastetilaisuuden järjestämisestä. Suuri oli hämmästykseni ja varmasti ilmeenikin muuttui, kun päällikkö kysyi: " Hyvä pastori. Osaatteko selittää, että mistä johtuu kun tuo nuorin lapseni, poika muuten, poikkeaa muista lapsistani niin paljon. Kaikki muut lapseni ovat aivan yhtä tummia iholtaan kuin olen itse ja myös vaimoni, mutta tämä nuorimmainen on aivan selvästi vaaleampi. Ei aivan yhtä vaalea mitä pastori on, mutta kuitenkin huomattavasti muita vaaleampi."

Nielaisin muutaman kerran, katsoin ulos ikkunasta ja vastasin:

- Hyvä päällikkö. Tutkimattomat ovat herramme tiet, kuten sanotaan. Katsopa tuonne ulos ikkunasta. Mitä näet? Näet siellä vuohilaumasi. Nuo kaikki kilit tuolla sivussa ovat valkoisia väriltään. Kaikki, paitsi tuo yksi. Se on musta. Osaatko sinä selittää sitä?

Aioin vielä jatkaa puhettani päällikölle, mutta silloin hänen mustille kasvoilleen tuli ikään kuin alistunut ilme. Hän vastasi:

" Okei pastori. Annetaan asian olla. Sinä et puhu mitään tuosta mustasta karitsasta ja minä en puhu mitään vaaleasta pojastani. Sovittu?"

Paluumatkalla siinä peevelin sepelitiellä meni taas rengas. Ainoastaan salkussa ollut allekirjoitettu sopimus esti ylenmääräisen synkkyyden puhkeamisen.