Kylkiäisen Kauko ja Lasse olivat kaksoispoikia, Kauko ensiksi maailmaan tullut ja Lasse heti vanavedessä. Eivät he olleet identtisiä, kaukana siitä. Kauko oli tummatukkainen ja isonkokoinen, kun taas Lasse vaalea ja veljeään huomattavasti heiveröisempi. Heitä ei ulkopuolinen olisi edes veljeksiksi uskonut, kaksosiksi ei mitenkään. Jos ulkoiselta olemukseltaan he olivatkin kovin erilaisia, niin luonteenpiirteissä oli vallan valtava ero. Yksi merkillepantava asia oli Kaukon suunnaton nuukuus. Sen hän oli perinyt vanhemmiltaan. Lasse taas oli hyvin sosiaalinen ja antelias.

Kylkiäisten nuukuus tai saituus oli meidän kylällä kaikkien tiedossa ja sitä naureskeltiin julkisesti. Eivät Kylkiäiset siitä kuitenkaan pahastuneet, eivät ainakaan sitä ulospäin näyttäneet, vaan meille lapsille aina tähdensivät säästäväisyyden merkitystä. ”Markka on miljoonan alku”. ”Kun säästää, niin on mistä ottaa”. ”Paikka paikan päällä ja markka markan päällä”. Tämän tapaisia sanontoja sekä äiti- että isä-Kylkiäinen meille tavan takaa kertoili ollessamme heillä poikien leikkejä pelailemassa. Talvi-iltoina, kun valoa ei enää ulkoa tullut, niin heidän keittiössään sytytettiin yksi vaivainen 25 watin lamppu ja sen valossa sitten koko perhe tihrusteli askareissaan.

Kylkiäisillä kasvoi puutarhassa yksi omenapuu, jossa oli todella hyviä ja mehukkaita omenoita. Turhaan me muut pojat niitä himoitsimme, kun eivät omat pojatkaan saaneet ottaa omin luvin niistä yhtään. Isä-Kylkiäinen oli kerrankin hurjana, kun oli kuulemma laskenut puussa olleet noin puolen sataa omenaa, ja oli sitten seuraavana päivänä uudelleen laskettuaan havainnut kahden hedelmän vajauksen puussa. Mihin omenat olivat kadonneet, ei selvinnyt. Uskoi lopulta ehkä laskeneensa väärin. Rehellisyyden nimissä voin kyllä mainita, että olin osasyyllinen omenoiden katoamiseen. Satuin nimittäin olemaan kahden Lassen kanssa pihalla, ja pyytäessäni häneltä yhtä omenaa, Lasse oitis kävi ottamassa kaksi, jotka sitten salaa söimme.

Radiota kuunneltiin Kylkiäisillä vain silloin, kun oli uutisten aika tai lauantain toivotut. Myös urheilutapahtumat, kuten yleisurheilumaaottelut, hiihtokilpailut ja eritoteen mäkihypyt kuuluivat kuunneltavien ohjelmien piiriin, vaikka vanhemmat aina siunailivatkin sähkön kulumista radiota kuunneltaessa. Kylkiäisten piha oli melko laaja ja siellä me pojat pidimme omia urheilukilpailujamme. Hyppäsimme pituutta ja juoksimme kuuttakymmentä metriä. Hyppyjen pituudet mittasimme sellaisella taitettavalla timpurien käyttämällä rikkonaisella metrimitalla ja aikaa otimme herätyskellolla, jonka minä aina toin kotoani.

Kauko oli porukassamme hyvin dominoiva, oltiinhan me heidän pihallaan ja monesti kilpailuista kehkeytyi melkoinen riita. Milloin ajanotossa oli hänelle laitettu sekunteja lisää, milloin emme osanneet mitata sillä rikkinäisellä mitalla oikein. Lasse ei milloinkaan kyseenalaistanut mittamiesten taitoja, kuunteli vaan sivusta veljensä rähinää, mutta lopulta aina meni tämän mukaan, kun Kauko suutuspäissään lähti sisälle. Kisat loppuivat aina tähän.

Vartuimme teini-ikään. Olimme jo muutaman kerran hankkineet niin sanotun pimeän pullon tanssipaikoilla ollessamme rohkaistaksemme itseämme ja antoihan se aikuismaista tunnetta, kun sai edes henkensä hieman haiskahtamaan. Pariin kertaan olimme olleet kimpassa Kylkiäistenkin kanssa näissä hankinnoissa, mutta Kauko väitti aina muiden juoneen enemmän kuin heidän osansa olisi ollut. Näitä riitoja välttääksemme olimme jättäneet Kylkiäiset omaan kahden hengen kimppaansa. Lasse selvästi kärsi Kaukon nuukuudesta, joka sai ajoittain aivan sairaanloisen piirteen.

Sitten Tampereella oli jääkiekko-ottelu Suomi-Neuvostoliitto. Saimme kyydin paikallisen urheiluseuran varaamasta linja-autosta. Ennen ottelua oli aikaa kierrellä hieman kaupungilla. Kuinka ollakaan, päätimme ostaa matkaevääksi pimeän pullon. Kauko sanoi heti, että he ostavat Lassen kanssa kahdestaan kimppapullon. Lähdimme tahoillemme etsimään trokaria, mutta emme sitten sellaista mistään löytäneet. Piti jo kiiruhtaa jäähallille. Aivan hallin vierestä Kauko ja Lasse sitten kohtasivat myyjän, jolta saivat Jaloviinapullon. Hieman meitä muita harmitti, kun pyytäessämme päästä mukaan kimppaan, Kauko julisti, että ei käy. He juovat pullon kahdestaan. Lasse sanoi, että kai nyt ryypyn he voisivat antaa, mutta tästä Kauko hurjistui vallan. Hän julisti, ettei yhdestä pullosta riitä kunnolla kahdellekaan, joten ei ryyppyäkään muille. Näin me jäimme osattomiksi.

Ennen ottelun alkua menimme vielä kaikki vessaan. Siellä me katselimme vesi kielellä, kun Lasse narautti pullosta korkin auki ja otti melkoisen ryypyn. Samassa aukeni vessa ovi ja sisään astui järjestysmies. Lasse sujautti pullon äkkiä poveensa, eikä mies huomannut mitään. Kummastelin hieman Lassen ilmettä, mutta arvelin sen johtuneen säikähdyksestä. Kun järjestysmies oli asiansa hoitanut ja poistunut ulos, pyysi Kauko pulloa Lasselta. Tämä sen hänelle antoikin. Kauko kohotti pullon miehekkäästi huulilleen ja kulautti pari kertaa, kunnes äkkiä otti pullon pois huuliltaan, sylkäisi ja sanoi:

• Perkele. Tämä on kusta.

Tähän Lasse vastasi tyynenä:

• Siltä se minustakin maistui.

Suomi pelasi hyvän pelin, mutta hävisi.