Laitoin taas kerran auton nokan kohti Itä-Suomea. Eno oli saapunut jo useita viikkoja aiemmin Savoon, tarkemmin sanottuna Sulkavalle. Hänellä oli siellä kesämökki ja oli tullut tavaksi kerran kesässä poiketa mökillä vierailulle. Yleensä matkani ajoittui mustikka-aikaan. Sulkavan tienoilla oli yleensä erinomaisesti marjoja. Ei matkaa pelkästään mustikan takia tehty, vaan oli siellä muutakin mukavaa ajanvietettä. Eno itse asui Ruotsissa, joten eipä juuri muulloin ehditty tapaamaankaan, kuin kerran kesässä.

Matkaa Länsi-Suomesta Sulkavalle oli monta sataa kilometriä, joten taipaleelle oli lähdettävä aamuvarhaisella. Piti poiketa matkalla eri paikoissa, milloin Hämeenlinnassa, milloin Tampereella ja joskus tuli ajettua jopa Kuopion kautta. Näin saatiin suoritettua jonkinlainen kesälomamatka samalla reissulla. Takaisin kotiin tultiin yleensä nopeinta reittiä. Pitihän mustikat saada tuoreina pakastettua.

Tällä kertaa ajoin Hämeenlinnan kautta ja poikkesin sekä itse Hämeenlinnassa ja myös Aulangolla. Kumpikin paikka on katsomisen arvoinen ja Aulangolla sain lisäksi syödä maukkaan lounaan. Linnassa tunsin historian havinaa, kun kiertelin käytävissä ja huoneissa ja ajattelin miten muinoin linnan väki siellä eleli ja vietti päiviään pienessä sievässä tuuterissa. Palveluksessa oleville miehille kului luontaisetuna viisi litraa olutta päivässä. Naiset saivat tyytyä kahteen litraan. Näin äkkiä ajatellen nykyään naisten asema on entisaikaa parempi. Jos tänä päivänä naisen euro on vain kahdeksan kymmentä senttiä, niin ennen se oli siis vain neljä kymmentä senttiä.

Iltapäivällä jatkoin matkaa. Lahti tuli ohitettua, ja kun aikanani saavuin Juvaan, niin muistui mieleeni eräs hauska tapaus jo ainakin parin kymmenen vuoden takaa. Arvelin enonkin vielä muistavan sen. Tuumin, että pitääpä kysyä kun ollaan taas nokikkain.

Illemmalla saavuin Sulkavalle ja kauniin Saimaan rannalla seisovalle enoni mökille. Tutut sukulaiset olivat jo saapuneet paikalle. Osa oli ollut jo muutaman päivän. Tilaa mökissä oli riittävästi. Pari asuntoautoakin oli vierailla mukanaan. Minä majoittauduin vanhaan tapaan saunan yhteyteen rakennetussa saunakamarissa. Sinne kannoin mukanani olevat vähäiset varusteet ja sitten muiden mukaan rannalle.

Parhaillaan olivat Sulkavan soudut menossa ja järvellä kuhisi kymmenittäin kirkkoveneitä. Se oli upeaa katseltavaa. Vielä vesillä olevilla veneillä ei tuntunut olevan mitään kiirettä, kunhan matka vaan taittui. Viimeiset sadat metrit tai kilometrit olivat menossa. Vilkutteluihimme useat venekunnat vastasivat nostamalla hetkeksi airot pystyyn. Aika kului mukavasti kahvia nautiskellessamme ja makkaraa grillissä käristellessämme.

Illan mittaan venekuntien määrä väheni loppuen viimein kokonaan. Oli saunomisen aika. Eno lämmitti itse saunan. Se oli työ, jota hän ei muistini mukaan milloinkaan ollut muille uskonut. Hyvin sauna oli aina lämmitetty, niin nytkin. Vesi oli ehtinyt jo Saimaassa lämmetä uintikelpoiseksi ja sinne pulahtelimme useita kertoja. Elo oli auvoista. Ei tuntunut ketään painavan mitkään murheet. Pois oli pyyhitty työstressit, rahahuolet, sairaudet ja vatsankivistykset.

Saunottelun jälkeen joimme vielä kahvit ja muutama konjakkipullokin ilmestyi esille. Minulla oli joskus joltain ulkomaan matkalta hankkimani musta Renault-pullo ja se tyhjeni ensimmäisten kahvikupillisten aikana. Juoman merkki vaihtui ja pullon pinnan laskiessa puheen sorina kasvoi ainakin toisessa potenssissa.

Sitten pyysin hetken hiljaisuutta ja ilmoitin haluavani kertoa aiemmin Juvan ohi ajaessani mieleeni putkahtaneen tapauksen. Kysyin, muistaako eno erästä tapausta noin viidentoista – kahdenkymmenen vuoden takaa, jolloin olimme yhdessä Juvalla eräässä putkiliikkeessä ja tapasimme erään kuuluisuuden. Eno mietti hetken ja sanoi sitten muistavansa. Aloin kertoa.

” Olimme silloin enoni kanssa kahden mökillä. Keittiön vesihana oli päätetty vaihtaa sellaiseksi, kuin se nyt on. Aiemmin siinä oli sellainen keittiöhanaksi sopimaton nytkäle. Vettä siitä tuli, mutta minkäänlaista vähääkään isompaa astiaa ei sen alle saanut mahtumaan. No, me lähdimme ajamaan Juvalle, oli kai jotain muutakin asiaa, jota en nyt muista. Menimme putkiliikkeeseen ja saimme haluamamme hanan. Samaan aikaan liikkeeseen tuli varmaan kaikkien tuntema, jo edesmennyt oopperalaulaja Martti Talvela. Tunsimme miehen ulkonäöltä ja seurasimme sivulta miestä. Hänelläkin oli hanatarve. Talvela osti hanan ja kysyi saisiko vielä jostain jonkun putkimiehen laittamaan sen paikoilleen, kun vanha mökillä oleva hana vuotaa ihan kamalasti. Myyjä sanoi, ettei millään saa putkimiestä ennen maanantaita, nyt kun oli jo lauantai-ilta. Talvela oli hieman pettyneen näköinen ja niinpä minä aukaisin suuni kertoen, ettei hanan vaihdon pitäisi olla isokaan asia, kunhan vaan on jonkinlainen jako- tai kiintoavain, niin sen pystyy kyllä vaihtamaan hetkessä. En tarkoittanut itseäni työn suorittajaksi, vaan ajattelin laulajan sen pystyvän tekemään. Talvela kuitenkin innostui ja sanoi, että jospa sinä tulisitkin sen tekemään, kun mökki on tuossa melko lähellä. Katselimme enon kanssa toisiamme hieman hämillämme, mutta sitten lupauduimme lähtemään Talvelan mökille. Mökki on hieman alakanttiin oleva sana tälle asunnolle. Paremminkin se oli huvila tai vieläpä luksushuvila. Emme kuitenkaan viipyneet siellä kauaa. Työ oli helppo. Sulkuhanat kiinni, vanha romu pois ja uusi tilalle. Sulkuhanat auki ja taas vettä tuli hanasta moitteettomasti. Koko homma oli ohi reilussa vartissa ja Talvela oli silmin nähden tyytyväinen. Hän kysyi mitä homma maksaa. Kerroin työn olleen niin pieni ja helppo, että se riittää jos herra oopperalaulaja luikauttaisi pienen pätkän jotain laulelmaa. Talvela hymyili ja aloitti jonkin repertuaariinsa kuuluneen kappaleen esityksen. Kuuntelimme vieno hymy huulillamme laulun. Kiitimme häntä ja lähdimme pois. Talvela saattoi meidät ulko-ovelle, kiitti meitä hyvin suoritetusta työstä toivottaen hyvää kesää. Kun olimme portaiden alapäässä, Talvela sanoi vielä mielen jääneet sanat. Näin hän lopuksi luikkasi:

-                     Minulla ei muuten ole ollut ikinä ennen noin kalliita putkimiehiä.

Mies tuntui tuntevan äänensä arvon.”