Se sattui silloin kun Rytkösen Kari oli Plymountin hankkinut ja sillä ajelimme kylän raittia kokeillen sen ajo-ominaisuuksia. Kari oli kovasti mieltynyt erilaisiin ajopeleihin ja niitä hän vähän väliä vaihtoi toisiin, uudempiin, suurempiin ja tehokkaanpiin. Plymountin uskoin kuitenkin olleen hänen lopullinen unelmansa ja vaihtelun loppuvan siihen. Näin olikin pitkän aikaa, ajeltiin sivuikkuna auki kyynärpää ulkona ja pysähdeltiin tuttujen kohdalle juttelemaan. Välillä otettiin tuttuja kyytiin jos osasivat tarpeeksi autoa kehua. Tyttöjä saatiin myös mukaan ajelulle ja palkaksi aina pienen suukon, joskus useampiakin.

Näin kului koko kesä ja sitten alkoivat illat pikku hiljaa pimentyä. Kesäloma oli vietetty ja sen ajan tapaan jätetty yksi viikko lomasta myöhemmin pidettäväksi. Eräänä aamuna ollessani matkalla töihin polkupyörälläni Kari suhautti autollaan rinnalleni ja huutaa huikkasi auton ikkunasta, että pysähdy. Tein työtä käskettyä ja pysähdyimme tien varteen. Kari oli intoa täynnä ja sanoi, että illalla heti töiden jälkeen hän tulee hakemaan minua ja että hänellä on oikein loistoidea. Käski minun tulla suoraan töistä kotiin ja etten jää sitten mihinkään kuhnimaan, on kuulemma sitten vähän kiireinen aikataulu illalla.

Mietin koko työpäivän ajan, että mikähän mahtaa olla nyt pelin henki, ei kai vaan taas uuden auton hankinta. Sitten tuli kello kaksi ja ajoin pyörälläni kotiin. Kari oli jo meillä odottamassa ja sanoi että hyppää kyytiin, nyt mennään kaupunkiin ja hän selostaa matkalla mitä tehdään. Ei siinä mikään auttanut ja hetken kuluttua istuin autossa ja Plymount huristeli kohti kaupunkia hienosti kuoppien kohdalla niiaillen. Kari kertoi hienosta idiksestään, jonka oli kuullut ensin radiosta ja sitten varmistanut muutamalla puhelinsoitolla. Asia oli lyhykäisyydessään sellainen, että syyskuussa on Saksassa, tarkemmin Frankfurtissa, viikon kestävä autonäyttely ja meillähän on vielä viikko kesälomasta jäljellä, joten nyt mennään matkatoimistoon varaamaan matka, hän oli jo alustavasti puhelimitse asiaa toimiston kanssa puinut.

Ensimmäinen ajatukseni oli, etten suinkaan näin äkkiä voi sellaista päätöstä tehdä, mutta Kari oli niin innoissaan, kehui, että nähdään hienoja autoja, saadaan juoda halpaa olutta, syödä bratwursteja ja onhan siellä mahdollista nähdä kiiltävien autojen lisäksi muutakin katseltavaa. Uskoin työmaan puolesta matkan olevan kyllä mahdollista suorittaa, mutta mitä se sitten mahtaa maksaa? Kari kertoi summan ja sanoi sen olevan vähintään edullinen ellei jopa halpa. Hotelli ei ole mikään luksus, mutta siihen kuuluu aamupala ja saksalainen aamiainen on sellainen, että sillä pärjäisi iltaan asti. Huomasin, että vaatisi enemmän energiaa kieltäytyä kun suostua matkaan ja kieltämättä alkoi Karin innostus vähitellen tarttua minuun.

Reilun tunnin kuluttua ajelimme taas kotiin päin rehvakkaasti kyynärpäät pikkuisen ulkona sivuikkunoista, matkasopimus ja maksulaput taskuissamme. Työmaalla pomo oli hyvin ymmärtäväinen ja sanoi, että oikein kateeksi käy kun ei itsellä ole mahdollisuutta lähteä mukaan. Kertoili omista Saksanmatkoistaan poikamiesajoilta ja mukavista vierailuistaan sellaisissa taloissa, joissa paloivat punaiset valot. Päälle rehevä nauru ja läimäytys olkapäähäni. Myöhemmin kerrottuani Karille mahdollisista omista vierailuistamme näihin paikkoihin hän rehvakkaasti sanoi, että totta hitossa sielläkin poikettaisiin.

Muutaman viikon kuluttua löysimmekin sitten itsemme Frankfurtin lentokentältä. Pelkät käsimatkatavarat mukanamme selvisimme nopeasti tullista. Ulkoa löysimme taksin, joka sitten vei meidät päärautatieaseman lähellä sijaitsevaan hotelliimme. Kirjauduimme sisään ja pääsimme huoneeseemme. Huone oli pieni, mutta siellä oli kaikki tarpeellinen, sängyt, televisio, suihku ja vessa. Olipa pieni minibaarikin, mutta tarkkoina poikina olimme ostaneet lentokoneesta omat eväät, emmekä aikoneet koskeakaan kalliiksi tietämiimme talon antimiin. Teimme paukut, toivotimme toisillemme mukavaa lomaa. Sitten lähdimmekin suunnistautumaan kohti messualuetta.

Messualue sijaitsi lähellä ja kävelimme sinne matkatoimistosta saamamme kartan avulla. Alue oli suuri. Siellä sijaitsi useita halleja. Ostimme liput, jotka oikeuttivat käymään joka päivä messuilla. Ja siitä se sitten alkoi. Kuljimme halleissa sulkemisaikaan asti ihaillen autoja, jonkalaisia emme olleet ennen nähneetkään. Kokeilimme minkälaista oli istua niiden pehmeillä penkeillä. Kuvittelimme minkälaista olisi niillä ajella. ”Kyllä totta vieköön kotikonnuilla ihmisten päät kääntyilisivät kuin kuikan pojilla, jos tällaisilla vehkeillä siellä pääsisi ajelemaan,” tuumi Kari. Avuliaat esittelijät tulivat auliisti kertomaan autojen eriomaisista ominaisuuksista. Vähäpukeiset kauniit tytöt poseerasivat autojen vierellä kauniisti hymyillen. Illalla olimme matkasta ja autojen katselusta niin väsyneitä, että hotelliin päästyämme pullon olutta naukattuamme vaivuimme sikeään uneen.

Aamulla heräsimme sopivasti aamiaiselle ja sen nautittuamme suuntasimme taas messuille. Kari oli niin autojen lumoissa, että minun piti väkisin raahata hänet välillä bratwurstille ja oluelle. Syödessäänkin hän huokaili vähäväliä, että voi veljet, mitä kaunottaria. Tiesin hänen tarkoittavan autoja, mutta minä jo aloin katselemaan myös autojen vierustoja. Tätä jatkui kolmena päivänä ja iltaisin pystyimme tekemään korkeintaan pienen kävelylenkin sopiviin ruokapaikkoihin, ennen kuin vaivuimme rättiväsyneinä sänkyihimme.

Tuli viimeinen päivä. Illalla lähtisi kone takaisin koti-Suomeen. Puoli väkisin sain Karin luopumaan messualueelle menosta. Mainitsin, että pitäisi vähä katsella kauppoja ja kai nyt yhtenä päivänä voidaan ottaa vähän rennommin. Näin sitten teimmekin. Kävimme muutamassa kauppaliikkeessä ostamassa joitain Saksantuliaisia. Sitten istuimme paikallisessa baarissa ja naukkailimme muutaman oluen. Olut kihahti kivasti päähän ja niinpä otimme väliin pari väkevää ja taas oluen. Kari jatkoi taas parilla väkevällä minun tyytyessä olusiin. Näin jatkoimme ja pian kello alkoi lähestyä sitä aikaa, jolloin pitää lähteä taksilla kohti lentokenttää. Kuinka ollakaan humalaisiin päihimme posahti, että emme olleet käyneet ollenkaan punaisten lyhtyjen taloissa. Kehdattaisiinko ollenkaan koti-Suomeen mennäkään ilman sitä kokemusta. Kari sanoi, että onhan meillä vielä sen verran aikaa, että ehdimme senkin kokea. Tuumasta toimeen. Lähdimme kävelemään lähellä sijaitsevaan ilotaloon. Kari oli sen verran enemmän humalassa, että jalka vipatti jonkun verran. Pääsimme viimein määränpäähän ja astuimme sisään. Kohtelias emäntä tuli meitä vastaan, hymyillen toivotti meidät tervetulleiksi ja mainitsi, että herrat ovat hyvät ja nauttivat talon antimista. Mainitsi, että toinen herroista saa heti tytön, mutta toinen joutuu odottelemaan, kun kaikki muut ovat varattuja. Kerroin emännälle, ettemme valitettavasti voi odottaa, kun meidän pitää hyvin nopeasti lähteä lentokentälle, koska koneen lähtöön on enää tovi aikaa. Emäntä katseli Karia, joka huojui ja oli selkeästi melkoisesti humalassa. Emäntä veti minut vähän sivummalle ja kertoi, että yhdessä huoneessa on kyllä sellainen ilmalla täytetty Barbara-nukke. Mahtaisikohan tuo kaverisi huomata sitä, ettei se ole oikea tyttö, kun näyttää olevan noinkin humalassa. Sanoi myös, ettei hän voisi ketään tyttöä pakottaa ottamaankaan vastaan noin humalaista asiakasta. Sanoin, että kokeillaan ja maksoin molempien sisäänpääsyn. Uskoin, ettei Kari ainakaan nostaisi äläkkää, kun ei tarvinnut maksaa ”tytöstään”.

Tullessani pois huoneesta, Kari istui jo eteisaulan sohvalla. Ei puhunut mitään, seurasi minua ulos josta heti otimme taksin. Nopeasti hotellimme respaan, jonne olimme jättäneet laukkumme ja sitten melkoista kyytiä lentokentälle.

Ehdimme aivan viime tingassa koneeseen. Kari ei vieläkään puhunut mitään. Olimme lentäneet hyvän matkaa kotia päin kun saimme pikkuisen purtavaa ja kyytipojaksi otin oluen kummallekin. Olutta ryystäessään Kari vihdoin rupesi puhumaan. Hän kysyi, että kun olimme siellä ilotalossa, niin saitko sinä hienon kokemuksen. Vastasin, että joo, ihan ok ja jännitin vähän Karin seuraavaa reaktiota. Hän oli taas hetken hiljaa, huokasi sitten syvään ja alkoi kertoa omasta tapauksestaan seuraavasti:

”En oikein tiedä mahdoinko nähdä unta, mutta oli se merkillinen tapaus. Kun menin sinne huoneeseen, niin oikein kaunis tyttö makasi sängyssä ja täysin alastomana. Riisuin itseni alta aikayksikön ja hyppäsin sänkyyn hänen vierelleen. Se toinen rinta oli siinä terhakkaasti nänni pystyssä enkä malttanut olla puraisemasta sitä. Silloin se tyttö päästi oikein pitkän pierun ja lensi ulos ikkunasta.”

Kari vaihtoi Plymountin seuraavana keväänä Volvoon.