Olimme taas miesporukalla maailmaa parantamassa. Kaikki seitsemän kaveria olivat kiireiltään ehtineet. Tarkoitus oli viettää ihan yön yli kestävä sessio Karin rantasaunalla. Ruokaa ja juomaa oli varattu riittävästi mukaan ja virvelillä saimme sen verran kalaa, että savustuspönttökin laitettiin toimintaan. Ensin piti hävittää sen sisään rakennettu ampiaispesä. Yhden pistoksen Kari ehti saada siinä touhussa.

Myös Komulaisen Vihtori oli päässyt mukaan. Vihtorillahan oli se tuima akka, viisikymppisenä löytynyt ja siihen asti poikamiehenä elellyt Vihtori oli hänet nainut. Mies oli elellyt vanhempiensa kanssa siihen asti kotimökillään, kunnes tuoni oli korjannut isän ja heti perässä äidin tuonpuoleiseen. Vaja vuosi oli Vihtorilla mennyt yksin elellessä, mutta sitten kaikkien kummastukseksi hän, joka ei juuri ollut toiseen sukupuoleen ehtinyt tutustumaan, mennä pätkäisi naimisiin Arminsa kanssa. Suoraan sanottuna häijyn vaimon Vihtori sai (lue ”Tohvelin alla”-pakina). Itse oli luonteeltaan varsin kiltti, mutta kai hän tarvitsi jonkun henkilön äitivainaansa korvikkeeksi. Kyllä vaimo piti kodin kunnossa ja ruokahuolto pelasi ja kai se vaimon suoma muukin ”huolto” toimi niillä hempeimmillä hetkillä.

Saunottiin, ryystettiin muutama olut ja uitiin. Järjestettiin Karin toimesta uintikilpailukin. Kari itse oli niin ylivoimainen, ettemme aikoneet ottaa osaa koko kisaan. Uintimatka oli ehkä hiukan runsas sata metriä. Piti sukeltaa laiturilta järveen, kiertää vanha rysäkeppi ja uida takaisin laiturin päähän. Kari lupasi antaa tasoitusta laiturin mitan. Hän lähtisi rannalta. Etua saisimme näin ollen noin parikymmentä metriä. Voitti pahus silti koko porukan.

Näin ilta eteni saunomisen, syömisen ja kuppien kilistelyjen merkeissä. Juttu luisti muistellessamme lukuisia yhteisiä retkiämme. Jossain vaiheessa joku kysäisi Vihtorilta, että vieläkö hänen pitää antaa kotiin palatessaan vaimolle puhallusnäyte postiluukusta sisään päästäkseen. Vihtori vastasi, että siitä on onneksi luovuttu sen Roquefort-juustojutun jälkeen, mutta kyllä vieläkin sohvalla tulee nukuttua aina seuraava yö, jos vaikka pullo olutta on tullut otettua. Vihtorin mainitessa tuon juustojutun, minä hieman punastuin. Olin silloin ollut Hänen mukanaan ja ehdottanut sitä. Olin sen tietysti muille kertonut ja Vihtori tiesi minun sen kertoneen. Eihän meillä mitään isompia salaisuuksia keskenämme ollut, mutta hieman arvelin menneeni intiimisuoja-alueelle tässä tapauksessa. Silloinhan Armi oli luullut Vihtorin puhallettua juustohajuisen näytteen postiluukusta vaimon haistettavaksi, luullut puhalluksen tulleen aivan toisesta päästä Vihtorin kehoa.

Muita juttuja seurasi solkenaan, mutta sitten Vihtori, joka yleensä oli porukan hiljaisin henkilö, pyysi saada kertoa erään kummallisen tarinan. Kaikki hiljenivät ja Vihtori aloitti tarinansa.

• Tästä tapauksesta lienee kulunut aikaa jo pari vuotta. Silloin minulta vielä vaadittiin aina iltaisin kotiin palattuani se puhallustesti ennen sisälle pääsyä. Olimme palaneet Armin kanssa Espanjasta lomamatkalta. Loma muuten oli sangen kuiva juominkien suhteen, kuten varmaan arvaattekin. Lentäen olimme matkan tehneet. Kallistahan se oli ja ehdotinkin, että mitähän jos tehtäisiin seuraava matka omalla autolla. Mentäisiin laivalla Viroon ja jatkettaisiin siitä maanteitse etelään. Armi sanoi heti, ettei hän astu jalallaankaan laivaan. Ensinnäkin hän pelkää laivassa ja toiseksi hän sairastuu jo soutuveneessäkin merisairauteen. Muuten ajatuksessa olisi kyllä järkeä.

  Olin tulossa polkupyöröllä kauppareissulta kotiin kun huomasin maantien ojassa kelluvan kauniin sinisen pullon. Pysähdyin ja noukin pullon ylös ojasta. Siinä ei ollut mitään etikettiä ja oli aivan tyhjä. Korkki oli kiinni ja niinpä ajattelin, että avaan sen ja haistan mitä siinä mahdollisesti oli joskus ollut. Aika tiukkaan oli korkki kierretty, mutta sain sen kuitenkin auki. Ennen kuin ehdin sitä haistamaan, lehahti sieltä ulos aivan kuin savupatsas. Patsaasta muodostui, uskokaa pois, ihmishahmoa muistuttava olento, siis kyseessä oli pullon henki. Henki ilmoitti, että koska olin hänet vapauttanut, sain esittää yhden toivomuksen. Pyysin heti Espanjan matkaani muistellen, että teepä sitten tunneli Helsingistä Tallinnaan, niin että ei tarvitse Suomenlahtea laivalla ylitellä. Henki kurtisti kulmiaan ja sanoi, että se on kyllä pahuksen suuritöinen ja vaikea jopa hänen toteuttaa. Voitko toivoa jotain muuta? Minä mietin hetken ja sanoin, että auta sitten minua ymmärtämään naisen logiikkaa. Taas henki kurtisti kulmiaan, pyöritti silmiään ja sanoi sitten: ”Kuinka moni kaistainen sen tunnelin pitää olla?”

Miten hitossa Kari voi uida niin paljon nopeammin kuin me muut.