Ensimmäinen kouluvuoteni aloitin puettuna uusiin housuihin, kumitossut jaloissani ja siihen aikaan niin muodikkain Kipparipaidoin. Kaiken lisäksi saimme koko koulu uuden uutukaisen opettajan. Koulu oli pieni kolmiluokkainen. Kaikki oppilaat olivat samassa huoneessa ja näin ollen opettajalta vaadittiin melkoista taitoa sovittaa opetusohjelmat siten, että eriaiheiset ja –tasoiset aineet saatiin sujuvasti vietyä oppilaiden kalloihin. Oppilaita kylämme koulussa silloin oli ainoastaan kuusitoista.

Kuten mainitsin, opettaja oli uusi. En muista oliko vanha opettaja kuollut tai jäänyt kenties eläkkeelle. Joka tapauksessa uusi opettaja oli varsin onnistunut valinta. Hän oli hieman yli kaksikymppinen tyttö, tai nainen paremmin ilmaistuna. Hänen etunimensä oli Raili, mutta sukunimi jääköön nyt mainitsematta. Raili oli kasvoiltaan ja vartaloltaan aivan missiluokkaa. Siihen aikaan lähes kaikilla kylän rouvilla oli hiukset tiukalla nutturalla niskan yläpuolella. Opettajamme vaaleat, hieman kirahtavat hiukset sen sijaan liehuivat vapaina. Tyttöihminen kun oli, keräsi hän paikkakuntamme poikamiehiltä ihailevia katseita ja saattoivatpa jotkut uskaliaimmat yrittää päästä lähempäänkin kosketukseen hänen kanssaan siinä kuitenkaan onnistumatta.

Railin valintaan opettajaksemme vaikutti suuresti vasta leskeksi jäänyt suurehkon maatilan isäntä, Eetu nimeltään. Eetu oli vajaa neljäkymmentä vuotias kolmen kouluikäisen lapsen isä. Hänen vaimonsa oli kuollut tuberkuloosiin ja Eetulla oli kädet täynnä työtä. Muutamia taloudenhoitajia hänellä oli ollut, mutta syystä tai toisesta he olivat aina lähteneet pois. Eetulla oli monta luottamusvirkaa. Hän kuului maamiesseuraan, kunnanvaltuustoon, reservin upseereihin ja Lions klubiin, niin ja tietysti myös koululautakuntaan. Eetu oli runnonut läpi Railin valinnan, vaikka jotkut olivat pitäneet häntä hieman nuorena kolmen luokan opettajaksi.

Raili saapui koululle pari viikkoa ennen koulun alkamista. Opettajalle oli koulun yhteydessä pieni tuvan ja kamarin käsittämä asunto. Raili oli kotoisen melko kaukaa, paikkakuntaa en sen tarkemmin muista, mutta junalla hän tuli parin kymmenen kilometrin päässä olevalle asemalle. Eetu oli lupautunut noutamaan hänet hevosella sieltä koululle.

Minulta oli silloin angiina ja äitini oli sopinut, että Eetu ottaa minut mukaan ja käyttää aseman lähistöllä olevalla lääkärillä. Näin tehtiin ja minä sain menomatkan istua Eetun vieressä ohjaksia pidellen. Tunsin itseni nykytermein ilmaistuna melkein formulakuskiksi. Niin hienolta hevosen ohjastaminen tuntui. Kotimatkalla uskoin tekeväni hyvän vaikutuksen uuteen opettajaankin, kun pitelisin ohjaksia käsissäni.

Lääkäri antoi minulle kivuliaan antibioottipiikin takamuksiin ja apteekista haettiin lisää rohtoja. Sitten odottelimme junan tuloa. Vaikka olin silloin pikkupoika, huomasin heti Railin tultua junasta ulos hänen kauneutensa. Eetu meni kohteliaasti häntä vastaan, kätteli ja kantoi matkalaukut kieseihin. Huomasin Eetun käytöksen muuttuneen jotenkin ”kaupunkimaisemmaksi”, kuten kotona asian ilmaisin, välittömästi Railin tavattuaan. Eetu esitteli minut mainiten, että parin viikon kuluttua saa uusi opettaja minut oppilaakseen, mikäli siihen mennessä taudistani paranen.

Tulomatkan jouduin kuitenkin istumaan kiesien perällä muutaman matkalaukun seassa. Melkoinen oli pettymykseni, kun en saanutkaan enää ajaa hevosta. En malttanut olla kehaisematta opettajalle ajaneeni tulomatkalla. Raili käänsi katseensa minuun päin hymyillen kauniisti ja sanoen että ihanko totta ja että oletpa sinä taitava poika. Sillä hetkellä tunsin kasvavani ainakin kymmenen senttiä pitemmäksi ja rakastuin tulevaan opettajaani laakista.

Lähestyimme kotikylää ja ajoimme isoja honkia kasvavan kankaan reunaa. Raili ihaili puita mainiten, että ovatpa komeita ja kukahan metsän omistaa. Tähän Eetu:

-           Enpähän halua kehua, mutta minunpa nuo ovat.                                                                      

Matka jatkui peltoaukeaman vierustaa. Siinä hulmusi hehtaarikaupalla ruista, vehnää ja kauraa. Raili taas ihaili näkemäänsä mainiten, että onpa komea pelto ja kenenkähän on. Eetu tähän:

-                     Enpähän halua kehua, mutta minunpa tuo on.

Matka jatkui. Tultiin joen yli johtavalle sillalle. Siinä oli muutama pojan koltiainen ongella. Eetu kysyä huikkasi pojille, että tuleeko kaloja. Joku pojista vastasi, että sellaisia isännän kalun kokoisia tulee. Raili punastui. Eetu meni hiljaiseksi. Jatkettiin matkaa hiljaisuuden vallitessa jonkin matkaa. Sitten Eetu sanoi:

-                     Enpähän halua kehua, mutta komeita kaloja pojat vetelevät.

Rakkauteni Railiin romahti, kun hänestä tuli Eetun vaimo. Johtuiko komeasta metsästä, viljavista vainioista vai …..