Olin kuusitoista vuotias ja ensimmäisessä varsinaisessa työpaikassani eräässä konepajassa. Metallipuolen ammattikoulun käytyäni pääsin harjoittelijaksi tähän työpaikkaan. Enimmäkseen sain työskennellä jonkun vanhemman ammattimiehen apulaisena, mutta joskus myös sain, kuten muut samanikäiset pojat, aivan itsenäisen homman. Jos sattui sellainen onni, että pomo antoi jonkin hitsaustyön, katselivat muut ikäluokan kaverit kateellisena tällaista onnen poikaa. Se nostatti arvostusta omasta mielestä taivaisiin, eikä oikein malttanut hitsausmaskia riisua pois edes ruokatunniksi. Vanhemmat miehet varmasti naureskelivat selkiemme takana moista kukkoilua.

Eräänä keväisenä päivänä muuan vanhempi mies, Leveäahon Taisto, kyseli meitä työkavereita parin päivän päästä illaksi rakennustyömaalleen valutalkoisiin. Piti valaa omakotitalolle betonilaatta ja sokkelit. Myös minut hän kutsui, kun olin suuri kooltani ja varmasti hänen mielestään tarpeeksi vahva ruumiillisesti. Totta kai lupasin mennä. Niinpä sitten parin päivän kuluttua heti töiden jälkeen ajoin polkupyörälläni läheiselle tontille, jonne Taisto oli alkanut rakentaa perheelleen pirttiä. Talkooväkeen kuului myös meidän pomomme, jota yksinkertaisesti kutsuttiinkin aina pomoksi. Hän oli isokokoinen ja vahva kuin härkä, luoteeltaan kuitenkin hyvin lempeä. Hänet Taisto määräsi toiseksi betonin kärräriksi ja minut toiseksi. Taisto otti isäntänä tietysti työnjohtoaseman, kuten isännän kuuluukin. Kaikkien muiden työtehtävät jakaantuvat hyvin juohevasti, osa miehistä betoni myllylle, osa levittämään betonia lapioilla laatalle ja sokkeleihin, joku tamppausmieheksi ja heiveröisin täryn käyttäjäksi. Homma lähti siitä alkuun.

Kuten talkoissa aina on tapana, työtä tehtiin rivakkaan tahtiin ja eipä aikaakaan, niin betoni alkoi olla levitettynä ja pikkuhiljaa alettiin puhdistella välineitä. Taisto kiitti porukkaa ja kehotti meitä siirtymään lähistöllä olevaan rantasaunaan. Oli saanut vuokrattua sen talkooväen käyttöön. Hänen vaimonsa oli tuonut voileipiä ja kahvia saunalle ja ahnaasti iskimmekin niiden kimppuun. Sitten ilmestyi olutkori piiriin ja pullot kourassa osa porukasta meni saunaan, osan jäädessä nauttimaan oluesta ja kesäillasta ulos omaa saunavuoroaan odottelemaan. Myös jossain vaiheessa Taisto kantoi saunan verannalle ison maitotonkan, jossa ei kylläkään ollut maitoa. Hän sanoi, että tuosta sitten pojat. Arvuuttelimme, että mitähän siinä mahtaa olla. Pomo uskaltautui ensimmäisenä avaamaan kannen. Katsottuaan ja nuuhkaistuaan tonkan suuta, tokaisi: ”Sahtia, perkele.” Siitä vasta riemu alkoi. Mukit täyttyivät ja myös minun kourassani ilmestyi elämäni ensimmäinen sahtimuki. Saunassa oleville tuli kiire saada oma sahtiannoksensa. Ainetta kehuttiin ja kyseltiin mistä oli saanut ja kenen panemaa. Itse en päässyt sen makuun ja niinpä jonkin ajan kuluttua salaa tyhjensin mukini läheiseen pensaaseen ja menin saunaan.

Talkooväki saunoi, joi olutta ja sahtia ja alkoi humaltua, kuten sellaisissa kekkereissä tapana on. Jonkin ajan kuluttua, kun oli kehuttu tarjoilua, kavereita ja ennen kaikkea pomoa, olipa joku kehua retostellut Taiston vaimon kauneuttakin, alkoi äänitaso rannalla nousta ja tuskin kukaan muu minun ja Taiston lisäksi enää malttoi kuunnella muiden puhetta, oma kerrottava kun tuntui kaikkein tärkeimmältä. Käväisimme Taiston kanssa vielä saunassa ja uimassa. Tultuamme rannalle ja puettuamme vaatteet päällemme, tuli pomo luoksemme. Hän oli myös melkoisesti humalassa. Hieman horjuen hän käveli verannan portaita ylös, hyvä ettei kaatunut. Sitten hän istua rojahti penkille viereeni Taistoa vastapäätä ja sanoi hänellä olevan tärkeää asiaa. Pomo aloitti tarinansa sanomalla, että hänen sydämensä on ihan pakahtumaisillaan, kun ei ole tätä asiaa ennen kenellekään voinut kertoa. Minua hän ei noteerannut ollenkaan, oli kuin ei olisi minua huomannutkaan. Näin hän kertoi:

”Tiedät varmaan, että olen naimisissa, olen ollut jo yli kymmenen vuotta. Asumme omakotitalossa, ja kuten varmasti tulet huomaamaan, on omassa kodissa aina jotain pientä korjattavaa. Minua eivät tällaiset korjausta kaipaavat kohteet juurikaan vaivaa, mutta vaimoni on aina komentelemassa ja patistamassa minua tekemään remonttia. Yleensä olenkin jonkun aikaa vitkasteltuani nämä korjaukset tehnyt tai sitten soittanut jonkun ammattimiehen tekemään ne, jos en itse ole osannut, ehtinyt tai viitsinyt. Pari viikkoa sitten eukko taas yhtenä aamuna sanoi minulle, että vesihana keittiössä vuotaa ja kehotti minua korjaamaan se. Minulla oli vähän työpaineita ja sanoinkin, että en minä ole mikään putkimies, älä sellaista minulle puhu. Suureksi hämmästyksekseni vaimo ei virkannut mitään ja lähdinkin töihin. Ihmettelinkin, että oho, kylläpä hiljeni helpolla. Illalla ei puhunut tippuvasta vesihanasta mitään. Seuraavana aamuna sanoi taas, että oletko huomannut, ettei eteisen ovi mene kunnolla kiinni. Kysyi, etkö voisi ottaa höylää käteesi ja korjata turvonnutta ovea. Muistin edellisaamun tapahtuman ja sanoinkin, että en minä ole mikään kirvesmies, mitä siitä minulle kerrot. Samalla tavalla vaimo hiljeni ja minä lähdin töihin. Korjattavat kohteet pysyivät ennallaan eikä niistä puhuttu mitään. Parin päivän päästä aamulla vaimo taas sanoi, että eteisen yksi seinä pitäisi maalata valkoiseksi. Arvaat varmaan mitä sanoin. Aivan, sanon, etten ole mikään maalari, joten minulle on turha puhua mitään. Totutusti vaimo vaikeni ja minä lähdin töihin. Päivän aikana arvelin ajan olevan kypsä ryhtyäkseni illalla suorittamaan nämä vaimon haluamat korjauskohteet. Ajoin putkiliikkeeseen ja ostin hanaan sopivan tiivisteen. Sitten maalikauppaan ja ostin litran maalarin valkoista lateksimaalia. Kotiin päästyäni menin suoraan työkaluvarastoon ja otin pienen käsihöylän käteeni. Arvelin, että kyllä vaimo pian on mielissään, kun näkee minun ryhtyvän haluamiinsa hommiin. Kovasti hämmästyin mennessäni sisään. Eteisen ovi oli kiinni ja kun aukaisin sen, se liikkui karmissa oikein hyvin. Ei ottanut ollenkaan karmiin kiinni. Eteisessä huomasin seinän hohtavan puhtaan valkoisena. Oli juuri maalattu. Kiiruhdin keittiöön, jossa vaimo oli ja katsoin heti vesihanaa. Aivan oikein, ei tippunut yhtään. Piilottelin maalipurkkia selkäni takana ja sanoin vaimolle, että kas, olet soittanut ammattimiehet korjaamaan paikat. Tähän vaimo vastasi, että en toki. Naapurin isäntä poikkesi ja kun kysyin, voisiko hän korjata mainitut paikat, hän vastasi, että kyllä vaan. Korjattuaan kysyin mitä maksaa, hän sanoi, että palkaksi kävisi joko pullaa tai sitten rakasteltaisiin. Ja tiedäthän sinä, etten minä mikään leipuri ole.”

Pahus, ketjut katkesivat pyörästäni kotiin ajaessani.