Samalla luokalla kanssani alakoulusta asti oli eräs sukulaistyttöni. Hän oli setäni nuorimmainen lapsi, Ella nimeltään. Ella oli nätti tyttö ja kaikki luokkamme pojat olivat jossain vaiheessa rakastuneita häneen. Ella oli lisäksi sangen etevä kaikissa oppiaineissa, matematiikkaa lukuun ottamatta. Ei hän siinäkään mikään tumpelo ollut, mutta koska minä omasin hyvän numeropään ja olin lisäksi sukulaispoika, tuli Ella usein meille koulun jälkeen ja teimme matematiikan kotitehtävät yhdessä. Muut luokkamme pojat olivat kateellisia saamastani yhdessäoloajasta Ellan kanssa, mutta itse en ollut sen kummemmin häneen ihastunut, sukulaistyttö kun sattui olemaan. Usein joku pojista tekeytyi myös pikku avun tarpeiseksi matikan suhteen, kun halusi päästä meille ja nauttia Ellan seurasta. Sai vielä nauttia lasillisen mehua ja pari piparia seurassamme. Äiti kun aina antoi jotain pientä suuhun pantavaa serkkutytölleni.

Näin jatkui kansakoulun käynti muutaman vuoden. Neljännen luokan jälkeen Ella monen muun luokkalaisemme kanssa siirtyi oppikouluun. Minä jäin jatkamaan kansakouluni loppu vuosia. Ellan käynnit meillä harvenivat rajoittuen sukulaisvierailuiksi. Tavatessamme keskustelimme niitä näitä, pelasimme korttia ja luimme toisillemme antamiamme aikakauslehtiä.

Kansakouluni päättyi aikanaan ja menin ammattikouluun. Ella kävi keskikoulun ja jatkoi sitten sairaanhoito-oppilaitokseen. Itse jatkoin ammattikoulun jälkeen teknilliseen kouluun parin vuoden työkokemuksen hankittuani. Ellan sairaanhoito-oppilaitos sattui olemaan samassa kaupungissa ja niinpä tapailimme taas toisiamme entistä useammin. Ellan kauneus oli entisestään lisääntynyt ja kosijoita hänellä riitti. Ei ollutkaan mikään ihme, että melko pian valmistumisensa jälkeen Ella meni naimisiin erään kaupunkilaispojan kanssa. Myös minä avioiduin ja ystävyytemme jatkui entiseen malliin. Tulimme perhetutuiksi ja vieläpä hyviksi sellaisiksi.

Ellan mies, Raimo nimeltään, oli hyvin samanhenkinen kanssani. Kävimme yhdessä kalassa, urheilutapahtumissa ja joskus jopa kapakkakierroksillakin. Tällä jälkimmäisellä tietysti aina luvan kanssa. Tulimme niin sanotusti hyvin juttuun keskenämme. Kerran eräällä kapakkareissullamme Raimo kertoi Ellan siirtyneen yksityiseen hoitolaitoksen palvelukseen. Tämä hoitolaitos hoiti muun muassa syntyvyysasioita. Tähän kului keinohedelmöityshoidot ja tietysti spermapankkien ylläpito. Asiassa sinällään ei ollut mitään outoa, mutta Raimo kertoi erään hauskan tapauksen, jonka Ella oli hänelle työstään kertonut. En tiedä olisiko tapaus kuulunut salassa pidettäviin asioiden piiriin, mutta jokseenkin julkiseksi se ajan myötä tuli. Tarina oli niin hauska, että myös minä kerroin sitä muutamille tutuille kavereilleni. Tapaus oli tällainen:

Kerran vähän ennen Ellan työpäivän päättymistä oli eräs vanhempi mustalaismies tullut laitokselle ja halunnut antaa omaa spermaansa pankkiin siltä varalta, että jäädessään mahdollisesti leskeksi ja saatuaan kenties uuden nuoren vaimon itselleen, eikä enää olisi kykenevä siittämään lasta tämän mahdollisen uuden naisensa kanssa, olisi lapsen saanti turvattu tämän pankin avulla. Vähän epäillen oli Ella asiaan suhtautunut, mutta mies näytti olevan aivan tosissaan ja mainitsi kyllä rahaa olevan. Laitos oli, kuten mainitsin, yksityinen ja tietysti hyvin bisneshaluinen. Niinpä täytettiin asian vaatimat paperit ja ryhdyttiin jatkotoimiin. Ella antoi miehelle purkin käteen ja ohjasi hänet pieneen koppiin suorittamaan tarvittavat toimet.

Aikaa kului runsaasti ja Ella oli jo vilkuillut kelloa kotiin lähdön lähetessä. Mies viipyi vaan kopissa ja kun aikaa oli kulunut jo pitkä tovi, oli Ella erään työkaverinsa kanssa mennyt kopin ovelle ja koputtanut hiljaa oveen. Sitten hän oli oven takaa kysynyt, että oliko miehellä ongelmia toimenpiteessä. Mies oli avannut kopin oven ja vastannut:

  • Ensin mie hiersin, sitten mie kiersin, sitten mie väänsin ja sitten mie käänsin. Mie valelin kylmällä veellä, mie valelin kuumalla veellä. Lopuksi mie löin sitä altaan reunaankin, mut en millään saa purkin kantta auki.

En tiedä miksi Ella ja Raimo erosivat myöhemmin, vaikka näyttivät niin hyvin sopivan yhteen.