Santalan Nelma asui samassa kylässä, missä mummuni. He olivat lapsuuden aikaisia ystäviä ja ystävyys oli jatkunut vanhuuden päiville asti. Nelma oli asunut kotikylässä koko ikänsä. Mummuni sen sijaan oli nuoruusvuosinaan käväissyt Amerikassa asti. Oli löytänyt sieltä miehenkin ja synnyttänyt äitini heti palattuaan takaisin Suomeen kotikyläänsä. Miehen terveys oli pakottanut muuttamaan kotiin ja tämä olikin kuollut ennen kuin vuottakaan paluusta oli kulunut. Mummuni jäi leskeksi.

Myös Nelma oli avioitunut nuoruudessaan ja menettänyt miehensä työonnettomuudessa. Aikanaan mummuni meni uudelleen naimisiin ja sai lisää lapsia. Nelma sitä vastoin pysyi aviottomana koko loppuelämänsä, eikä hänellä ollut lapsiakaan. Nelmaa olisi voinut kutsua melko yksinäiseksi, ellei hänellä olisi ollut niin paljon eläimiä. Oli lampaita, yksi lehmä, kanoja, koira ja useita kissoja. Kissoja oli niin runsaasti, että Santalan taloa oli alettu kutsua Kissalaksi ja Nelmaa Kissalan Nelmaksi. Kaikesta päätellen hän viihtyi hyvin eläinten kanssa, ei yksistään omien kotieläintensä, vaan myös muiden eläinten. Pihallaan hän piti useita lintulautoja sekä oravansyöttötelinettä. Hiiristä hän ei pitänyt eikä niitä Santalassa ollutkaan, kiitos kissojen. Yleisesti Nelmaa pidettiin, ei minään kylähulluna, mutta hieman erikoisena ihmisenä.

Ollessani varhaisteini-iässä, vietin useita viikon loppuja mummulassa. Kävin silloin ammattikoulua läheisessä kaupungissa ja kotini sijaitsi sen verran kaukana, etten viitsinyt joka lauantai sinne lähteä, mummulaan kun pääsi vajaan tunnin polkupyörän poljennalla. Monena lauantaina mummuni lähetti minut Santalaan viemään joitain vanhoiksi jääneitä leivän kannikoita Nelman lampaille. Samalla mummu pyysi kutsumaan Nelmaa illalla saunomaan, koska Santalan sauna oli niin huonossa kunnossa, ettei Nelma sitä useinkaan lämmittänyt. Aina tämä oli valmis tulemaan.

Saunomisen jälkeen juotiin saunakahvit ja sitten alkoi Nelma kertoilla juttujaan. Lähes aina ne koskivat jotain eläinaihetta. Hänen mielestään kaikki, tai ainakin melkein kaikki eläimet, ovat luonteiltaan oikein kilttejä ja viisaita. Ihmiset sen sijaan ovat tyhmiä, kun eivät ymmärrä eläimiä. Nelma ei myöskään hyväksynyt minkään eläimen tappamista hiirtä lukuun ottamatta. Hän ei ollut syönyt vuosikymmeniin lihaa eikä edes kalaa, koska se olisi tehnyt hänestä osasyyllisen eläimen tappamiseen. Ainoat eläinkunnan tuotteet, mitä hän suostui käyttämään ravinnoksi, oli lehmistä saatava maito ja kananmunat. Nelman tarinat huvittivat minua kovin ja niinpä kuuntelinkin niitä kammarin puolella, ettei hymyilyni ja joskus jopa nauruni olisi loukannut hänen tunteitaan.

Kerran taas Nelma oli oikein vauhdissa kertomuksineen. Oli saunottu ja kahviteltu. Minä siirryin kamariin heti kun hän alkoi kertoa, kuinka ihanan viisas hevonen heillä oli ollut miehen vielä eläessä. Monesti oli mies työreissulta palatessaan nukahtanut hevosen rattaille, oli joskus kuulemma ihan humalassakin sammahtanut, mutta aina hevonen oli tuonut miehen kotiin. Pihalle päästyään oli hirnahdellut, ellei hän ollut sen tuloa muuten huomannut. Päätään oli heilauttanut taakse rattaille päin ikään kuin olisi sanonut, että korjaa talteen.

Kerran oli yksi karitsa jäänyt päästään kiinni aidan rakoon. Silloin oli vielä paljon risuaitoja. Hän ei ollut huomannut karitsan ja emän puuttumista laumasta ennen kuin yksi pässeistä oli pökännyt hänet kumoon. Hän oli ihmetellyt mikä pässiin oli tullut ja vasta silloin huomannut puuttuvat lauman jäsenet. Kylkiluu häneltä oli murtunut, mutta uskoi vahvasti pässin viisauksissaan kehottanut häntä laskemaan lampaat. Kyllä hän oli kovin pässiään kiitellyt, kun oli asian niin osannut kertoa.

Kerran oli ukkoskuuro yllättänyt hänet marjametsällä ollessaan. Mukana oli ollut Penikoira. Mustikoita oli kertynyt sen verran, että saisi hyvän mustikkakeiton. Ukkoskuuro ajoi hänet ja koiran läheiseen heinälatoon suojaan. Sateen hieman hellittäessä hän oli vahingossa kaatanut marjakorinsa ladon lattialle. Oli sitten ruvennut niitä siitä poimimaan takaisin koriin, kun koira oli nostanut sellaisen metakan ja nykinyt häntä hameen helmasta pois. Hän oli ihmetellyt, että mikä ihme Penille nyt tuli. Oli kuitenkin jättänyt loput marjat latoon ja mennyt koiran perässä ulos. Tuskin olivat päässet kulkemaan sataa metriä kauemmas, kun salama oli iskenyt latoon sytyttäen sen palamaan. Taas oli eläin ollut ihmistä viisaampi ja kovin hän oli Peniä kiitellyt. Ja Nelma jatkoi kertomustaan ääni innosta hehkuen:

- Ja voi kuinka hyväluontoisia ja auttavaisia eläimet ovatkaan. Voitteko kuvitella. Viime viikolla kävin kaupungissa. Kotimatkalla polkupyörällä ajaessani, näin tiellä auton alle jääneen oravan. Oli raukka aivan liiskana. Kolme harakkaa oli tullut paikalle ja yrittivät auttaa yhteisvoimin oravaraukkaa pystyyn. Eivät tajunneet varmaan, että ei se enää nouse.

Tässä vaiheessa mummukin tuli kamarin puolelle.