Nuorin siskoni Tellervo erottui jo pikkulapsena meistä muista pesueeseen kuuluvista tenavista. Ensimmäinen poikkeavuus oli se, ettei hän vauvaiässä suostunut nukkumaan päiväunia, ellei ympärillä riehunut melkein maailmansodan kaltainen meteli. Kun oli päiväunien aika, laitettiin radio soimaan täysillä tehoilla, tai joku meistä vanhemmista lapsista alkoi lukea korotetulla äänitasolla jotain lehteä tai kirjaa. Oma taiteenlajinsa oli sitten se, kun Tellervo alkoi olla unessa, pikkuhiljaa laskea äänitasoa niin, ettei tyttö herännyt hiljaisuuteen.

Toinen eroavaisuus, etten sanoisi kummallisuus, oli se, ettei Tellervo oppinut konttaamaan meidän muiden lasten tapaan ollenkaan. Hän kyllä liikkui ja vieläpä melkoisella vauhdilla, mutta tämä liikehdintä muistutti jotain kummallista jalattoman kengurun loikintaa (minkähänlaista sellainenkin olisi). Saavuttaessaan vuoden iän, hän lopetti tämän eriskummallisen liikkumistapansa nousten jaloilleen ja aloitti kävelemisen.

Kolmas, eniten vanhemmilleen huolenaihetta antanut poikkeavuus oli se, ettei Tellervo tuntunut oppia puhumaan selkokielellä, ei sitten millään. Sanoja tulla suolsi kyllä, vieläpä hyvin runsaasti, mutta niistä selvänsaaminen oli todella vaikeaa. Opimme kyllä ajan myötä ymmärtämään tätä mongerrusta, mutta ”Luu, luu tutti, muu okelamukki” ja ”Appokot” saivat kyllä naapurien hoksottimet koville. (Tämä Appoko oli suomennettuna – Liisa).

Tellervo, kuten oppi aikanaan nukkumaan hiljaisuudessa, oppi kävelemään sekä puhumaan selvällä ymmärrettävällä kielellä, oppi myös paljon muutakin. Kaupallinen ala tuntui häntä kiinnostamaan, koska, kuten hän itse sanoi, kouluttautui ”Melkein ekonomiksi”.

Tellervolla oli eräs lapsuuden aikainen ystävä, koulukaveri, ns. ”bestis”, Kaija nimeltään. He olivat aina yhdessä, niin tanssimatkoilla, kuin myös vapaa-aikoinaan. Kaijaa ei kaupallisuus kiinnostanut. Hänestä tuli sairaanhoitaja.

Nuoruudestaan asti ystävykset pitivät ns. yhtä. Minne meni Tellervo, sinne lyöttäytyi Kaija ja myös päinvastoin. Paita ja peppu – sellaisiksi heitä kutsuttiin, eivätkä tytöt siitä mieliään pahoittaneet. Sattui sitten heidän elämäntilanteissaan episodi, joka pakostakin riisti heitä hieman erilleen, ei kuitenkaan täysin, mutta pakostakin jonkin verran.

Molemmat ystävyksistä löysivät samoihin aikoihin itselleen elämänkumppanin. Kaijan häät pidettiin kuukautta aiemmin, kuin Tellervon. Morsiamet olivat sopineet, että antavat toisilleen ikään kuin häälahjaksi oikein hemaisevan yöpaidan. Tellervo löysikin hienon, jokseenkin niukan, pitsikoristeisen, reisien puoliväliin ulottuvan paitulin ja antoi sen Kaijalle. Kaija ihastui saamastaan lahjasta kovin ja sanoi laittavansa sen päälleen vasta hääyönä. Ja näin varmaan tapahtuikin.

Sitten oli vuorossa Tellervon häät. Muutama päivä ennen sitä, saapui Kaija tuomaan vuorostaan lahjaansa. Kovin meni Tellervon naama pitkäksi, kun paketin avattuaan näki siellä kaulahuivin. Hän hieman protestoi Kaijalle, että mitä tämä oikein tällä tarkoitti, puhehan oli yöpaidasta. Kaija vastasi, ettei hän rupea rahojaan turhuuteen hassaamaan. Tellervo protestoi yhä, että sovittiin yöpaidasta ja sopimus on sopimus, eikä sitä nyt noin vaan voi rikkoa. Kaija iskikin sitten ”tiskiin” niin vahvan perustelun, että Tellervo leppyi. Kaija oli somasti punastuen kertonut, ettei hänen saamansa yöpaita ole iltaisin tämän ensimmäisen kuukauden aikana oikeastaan ehtinyt hoitaa kuin korkeintaan kaulahuivin virkaa, eikä aina sitäkään, joten hän oli ostanut sen pelkästään käytännöllisistä syistä.

Aikansa naureskeltuaan oli Kaija sitten kaivanut myös yöpaitapaketin esille.

Sitä ei enää kerrottu, oliko tämäkin vaatekappale alussa toiminut enimmäkseen kaulanlämmittimenä.