Mummulaan oli aina hauska mennä. Kun siitä alettiin kotona puhua, niin lähtöpäivää odotettiin melkein samalla innolla kuin joulua. Siellä odottivat vanhat tutut jo vuosia vanhat lelut, jännittävä ullakko, vanha aitta, jossa oli mitä ihmeellisimpiä laitteita, joiden käyttöä me lapset arvuuttelimme ja paljon muita jännittäviä asioita. Oli myös laatikollinen äänilevyjä ja gramofoni. Grammari oli sellainen käsin veivattava ja siinä soitettavat levyt niin sanottuja savikiekkoja, joiden pyörimisnopeus oli 78 kierrosta minuutissa. Näitä levyjä me saimme soitella ja kyllä niitä soiteltiinkin. Välillä saimme pikku riitojakin aikaiseksi siitä, kenen suosikkilevyä kulloinkin piti soittaa. Riita ratkesi kuitenkin äkkiä, kun taata tai mummu ilmoitti soittamisen päättyvän, mikäli riitelyn äänet tulivat levyn ääntä isommaksi.

Toinen enoista oli ammatiltaan merimies. Hän seilaili kaukana maailman merillä, oli joskus yli vuodenkin laivassa ennen kuin pääsi kotiin lomailemaan. Tullessaan näiltä matkoilta hänellä usein oli mukanaan jokin laite, jonka hän oli jostain hankkinut. Kerran sitten hän toi mukanaan uuden radion ja levysoittimen. Soitin oli sellainen, että se soitti niitä pienempiä 33 kierroksen vinyylilevyjä ja lisäksi soittimeen voitiin ladata kymmenkunta levyä, jotka sitten soivat latausjärjestyksessä. Kesti jonkin aikaa ennen kun me lapset saimme luvan käyttää soitinta, mutta muistan saaneeni ensimmäisenä osoittaa hallitsevani tämän uuden laitteen käytön. Silloin soivat tiikerihait, preerian keltaruusut ja varjoisen kujan pojat lähes taukoamatta.

Näin kului muutamia vuosia ja sitten kerran taas kun olin mummulassa, jossa mummun lapsenlapsista varmaan vietin eniten aikaani, teimme taatan kanssa lammasaitaa. Taatalta oli muutamia vuosia aiemmin jouduttu työtapaturman takia amputoimaan oikea käsi ranteesta, ja minäkin näin ollen olin suurena apuna tällaisissa askaressa. Lammasaidan valmistuttua taata antoi palkaksi vanhan käytöstä pois jääneen gramofonin ja kaikki savikiekot. Sitten aikanani menin kotiin tämän aarteen kanssa. Ilo oli suuri sekä meidän, että naapurin lasten keskuudessa kun oli kylään saatu oiva soittovehje. Taas soivat levyt ja toipa joku naapureista vielä ostamiaan levyjä soitettavaksi. Jonkin ajan kuluttua saimme kuitenkin levyjen soitosta tarpeeksemme ja soitin unohtui jonnekin komeron nurkkaan.

Saavuimme sitten murkkuikään ja tarkempi tutustuminen toiseen sukupuolen alkoi kovasti kiinnostaa. Siihen aikaan luonnollisin paikka, missä pääsi kosketuksiin ja juttelemaan niin pojat tyttöjen, kuin myös tytöt poikien kanssa, olivat tanssilavat. Voidakseen mennä tanssipaikalle piti kuitenkin ensin osata tanssia, edes nimeksi. Niinpä me naapuruston nuoret kaivoimme meidän vanhan grammarin taas esille, kannoimme sen pienen metsätien varteen, aloimme soitella levyjä ja opetella tanssin askelia. Tämä oiva peli ei tarvinnut sähkövirtaa, ei erillisiä kaiuttimia, ainoastaan levyjen välillä vähän kammesta kiertämistä ja terävän neulan. Jenkka oli siitä helpoimmasta päästä oppia, kunhan oli vähänkin rytmitajua. Myös valssin keinunta onnistui melko pian, mutta kyllä tangon oppimista aluksi haittasi, kun ei oikein kehdannut naapurin tyttöä vetää omaan poskeensa kiinni. Halukkaita oppilaita alkoi kuitenkin ilmaantua ja kyselyjä tuli, että mennäänkö tänään taas opettelemaan.

Muutaman viikon kuluttua olikin jo meillä kaikilla sen verran opittua taitoa, että uskaltauduimme Iirokin lavalle oikeisiin tansseihin. Tytöt menivät omalle seinustalleen odottelemaan tanssiin hakijoita, ensiksi tietysti ujohkosti sinne vanhempien ja tottuneempien selän taakse. Meillä pojilla oli kynnys vähän korkeampi. Vasta kun näimme, ettei kukaan ollut vielä hakenut naapurin tyttöä, oppikaveria, tanssimaan ja kun kappale oli jo soinut hyvän matkaa, niin mentiin pokkaamaan tämän tutun tytön eteen. Sitten vaan muiden sekaan ahtautumaan ja muistelemaan, että miten se askellus nyt taas menikään. Aluksi varmaan tuli tuijoteltua alas omiin jalkoihin ja seurattua niitä, että tottelivatko ne yläpäästä tulevia komentoja. Näin meni eka tanssi-ilta, tanssittuakin tuli useita kappaleita, paitsi ei Tikkasen Tapanilta. Tapani oli jo opetteluvaiheessa osoittautunut melko rytmitajuttomaksi ja vaikka kuinka olimme häntä koettaneet neuvoa, niin ei siitä ollut juurikaan apua ollut. Nyt hän ei ollut uskaltautunut kertaakaan lattialle. Me muut juttelimme jo kuin kokeneetkin sankarit suorittamistamme tanssin hienouksista.

Kesä kului ja tanssit kuuluivat joka viikkoisiin harrastuksiimme. Tapanikin kävi tansseissa, mutta ei uskaltautunut lattialle. Lupaili, että ehkä ensi kerralla sitten. Talvi tuli ja tanssit jatkuivat lämpimissä sisätiloissa. Itse opin helposti kaikki tanssityylit ja kehuivatpa toisen minun olleen siinä melkoisen hyväkin. Tämä antoi rohkeutta ja uskaltauduin kivan tanssikaverin löydettyäni omimaan hänet koko illaksi itselleni. Tuli saatillepääsyjä ja pikku viattomia suukkoja illan päätteeksi. Varjopuolena oli, että joutui usein kävelemään kotiin kireässäkin pakkasessa.

Näin jatkui koko talven ja koitti kesä. Silloin tuli uusi tyyli tanssimiseen. Twist teki tuloaan. Sen myötä alettiin tanssia reippaita muunnelmia myös muista kuin twistkappaleista. Oltiin erossa partnerista ja keikuttiin omalla tyylillä koko kappaleen ajan. Itse en varsinaisesti tästä tanssityylistä kovin pitänyt, varsinkaan, kun tytöt halusivat yleensä tanssia kanssani perinteiseen tyyliin. Oivalsin kuitenkin, että nyt on Tapanillakin mahdollisuus twistin pyörteissä tulla lattialle, kun siinä ei juuri pysty rytmittömyydellään partneria häiritsemään. Puolittain väkisin raahasin hänet mukanani tyttörivistön eteen ja kas kummaa, siitä alkoi Tapanin tanssiharrastus. Kun oli makuun päässyt, niin ilman ei enää voinut olla. Aluksi Tapani tanssi ainoastaan näitä kontaktivapaita tansseja, mutta jonkin ajan kuluttua myös tangot ja fokstrotit kulkivat, tosin edelleen melko rytmittömästi.

Näin meni muutamia kuukausia. Tansseihin menimme useimmiten poikaporukassa, mutta kotimatkat kukin tavallaan. Jos pääsi saatoille, niin silloin erottiin porukkamatkasta. Tapani ei ollut vielä saatolle päässyt, oliko edes uskaltanut kysyä. Itse olin löytänyt tytön, joka oli ensimmäinen seurustelukumppanini. Teimme treffejä aina seuraaviin tanssi-iltamiin ja kotimatkat suoritimme yhdessä. Kerran, ollessamme taas tansseissa, Tapani tuli luokseni ja kysyi, että mitä hänen oikein tulisi tehdä, kun hän ei pääse saatille ollenkaan. Oli kuulemma pari kertaa kysynyt, mutta huonolla menestyksellä. Hän kertoi viimeksikin hakeneensa erästä tyttöä viimeiseen valssiin, kysynyt, ja saaneen pakit. Kerroin, että ei se niin onnistukaan. Pitää hakea samaa tyttöä useamman kerran ja mikä tärkeintä, tytölle pitää puhua nätisti ja hienosti kehua häntä. Tapani mietti hetken ja sanoi ymmärtävänsä.

Huomasin illan loppu puolella Tapanin hakevan pari kertaa samaa tyttöä tanssiin. Kesken toisen tanssin, tyttö kuitenkin riistäytyi irti hänen otteestaan, huitaisi käsilaukullaan Tapania kylkeen ja käveli tomerasti pois lattialta. Tapani tuli perässä naama punaisena ja käveli suoraan ulos. Menin perässä tiedustelemaan mikä oli mennyt pieleen saattoyrityksessä. Tapani oli pihalla ja sytytteli tupakkaa palamaan. Nähdessään minut sanoi, että ei ollut onnistunut kehumisyritys. Kysymykseeni, miten hän oli kehunut tyttöä, kertoi sanoneensa seuraavasti:

- Sinä haiset vähemmän hielle, kun lihavat ihmiset yleensä.

Ensimmäinen tupakkalakkoni päättyi sen kesän loppu puolella.