Olin työssä eräässä konepajassa jo ennen armeijaan menoani aina opiskelemaan lähtööni asti. Työpaikka oli suhteellisen pieni, jossa kaikki tunsivat toisensa ja ystävystyin siellä monen työtoverini kanssa. Joidenkin kohdalla tämä ystävyys on jatkunut vuosikymmeniä, kun taas toisten kanssa yhteydenpito on katkennut. Ollessani opiskelemassa, työskentelin tässä samassa konepajassa aina lomieni aikana. Oli mukava seurata talon kehittymistä ja tutustua uusiin työntekijöihin, joita aina poissa ollessani oli taloon tullut. Eräs henkilö, Hannu nimeltään, oli tullut töihin sillä aikaa kun olin armeijassa. Hän oli huoleton elämää rakastava henkilö. Vahinko vaan, että hän nukkui pois hyvin nuorena, alta nelikymppisenä.

Menin itse avioon opiskeluaikanani. Hannu meni naimisiin myöhemmin, mutta ollessani kesälomieni ajan konepajalla, hän oli vielä poikamies. Kuten kerroin, Hannu oli elämää ja sen iloja rakastava henkilö. Hän juhli mielellään aina kun siihen oli tilaisuus ja välillä ehkä ilman tilaisuuttakin. Kesäaikana varsinkin tahtoi hummailu olla jokapäiväistä, tai paremminkin -iltaista. Tästä juhlinnasta johtuen Hannun rahatilanne oli, jos ei nyt aivan poissa hallinnasta, niin ainakin hieman kiikun kaakun. Itse elelin hyvin säästäväisesti, johtuen opiskeluni vaatimasta tienaamattoman ajan rahoitustarpeesta. Lisäksi, kuten kerroin, olin naimisissa, niin myös se hillitsi omaa elämääni liiallisen juhlinnan suhteen.

Hannu joutui rahapulansa takia usein lainaamaan muilta rahaa selviytyäkseen seuraavaan tilinmaksupäivään asti. Förskottia annettiin hieman kitsaasti, mutta sitäkin hän usein onnistui itselleen puhumaan. Hannu lainasi minultakin säännöllisesti tietyn summan ja maksoi velkansa aina tilipäivänä takaisin. Meillä oli valmiiksi kirjoitettu ”velkakirjakin”. Siinä luki: ”Olen velkaa 50 mk. Hannu.” Tämä lappu vaihtoi omistajaa koko kesän ajan. Kun Hannu tuli lainaamaan rahaa, antoi hän lapun minulle. Maksaessaan velkansa, annoin sen takaisin hänelle. En silti milloinkaan epäillyt, ettei hän olisi velkojaan maksanut takaisin. Tämä velkakirjakäytäntö oli Hannun laatima ja helpotti kuulemma hänen omaa muistamistaan.

Siihen aikaan palkat maksettiin kahden viikon välein antamalla rahat tilipussissa suoraan ilman minkään pankin kautta kierrättämistä. Pussissa oli laskelma koostuneesta palkasta ja setelit kolikkojen kera. Jokainen tarkisti huolellisesti, että palkka oli oikein laskettu. Hannu ei ollut matemaattisesti kovin lahjakas. Niinpä hän jokaisena tilipäivänä tuli laskelmansa kanssa luokseni ja pyysi minua tarkistamaan tilin oikeellisuuden. Harvoin niissä mitään huomauttamista oli, mutta joskus kuitenkin jokin palkan osa oli saattanut jäädä pois. Rahat saatuaan Hannu maksoi velkansa minulle ja muille velkojille, sanoi sitten menevänsä kylän taksikopille. Siellä hän kyseli keiden takseilla oli velaksi ajeltu ja maksoi nekin pois. Tämän jälkeen olikin tilistä jäljellä yleensä vain laskelma ja tyhjä pussi.

Hannu teki hitsaustöitä ja minä työskentelin sorvarina. Kerran Hannun juuri lainattua minulta 50 mk, tuli välittömästi takaisin luokseni. Kertoi kauhuissaan laittaneensa saamansa setelin rintataskuunsa. Hitsauskipinä oli lentänyt taskuun ja polttanut ison osan setelistä. Katselin seteliä ja kerroin, ettei mitään hätää. Yli puolet rahasta oli palamatta ja pankki varmaan vaihtaa sen uuteen seteliin. Töiden jälkeen hän meni suoraan pankkiin ja sai kun saikin uuden vahingoittumattoman rahan vaurioituneen tilalle.

Koitti taas odotettu palkanmaksupäivä. Pussit jaettiin työpäivän jälkeen. Kaikki odottelivat työnjohtajan tuloa kopistaan ulos tilipussilaatikon kanssa. Sitten hän kuuluvalla äänellä sanoi kunkin työntekijän nimen ja antoi tälle tilipussin. Kaikki aukaisivat omansa auki, tutkivat laskelmia ja laskivat rahansa. Hannu antoi laskelman minulle tarkistettavaksi ja saatuaan sen takaisin mainintani, ”kaikki oikein”, kanssa takaisin, hän maksoi velkansa minulle ja parille muulle henkilölle. Hieman manasi, että pahus kun tuli otettua viikolla förskottia niin ei jäänyt enää kuin sen verran, että tämän illan selviää. Parille taksisuharille pitää vielä mennä antamaan muutama kymppi. Eräs velkojista kysyi Hannulta, että miksei hän eläisi yhtä tai kahta tiliväliä oikein nuukasti ja näin saisi taloutensa kuntoon. Silloin ei tarvitsisi olla rahatta koko seuraavaa tilin väliä. Tähän Hannu vastasi hyvin selkeäsanaisesti, pää hieman kallellaan, äänen sävyn ollessa kuin pikku lasta olisi valistanut:

• Kuulkaahan nyt hyvät ystävät. Ei minun elämiselläni ole mitään tekemistä tämän kroonisen rahapulani kanssa. Syy, miksi minulta rahat aina loppuvat kaksi viikkoa ennen seuraavaa tiliä, johtuu siitä, että olen syntynyt kaksi viikkoa liian aikaisin. Eli juuri sen rahattoman ajanjakson verran. Syy on siis vanhempieni, ei minun.

Seuraavana päivänä sorvi lauloi ja hitsauspuikkoja suli.