Silloin elettiin 50-lukua. Kuunneltiin maanantai-iltaisin radiosta kuunnelmat ja kaikki maaotteluselostukset. Tietenkin myös Markus-Sedän juontamat lastentuntiohjelmat. Kyllä kuitenkin meihin kylän lapsiin kaikkiin, tai lähes kaikkiin, oli urheilukärpänen päässyt pahasti puremaan. Ruotsi-Suomi maaottelu oli selvä ykkönen, mutta myös Saksaa, Ranskaa ja Unkaria vastaan kisattiin tasapäisesti yleisurheiluotteluissa. Olimme onnemme kukkuloilla kun Hellsten niputti ruotsalaisia kaikilla juoksemillaan matkoilla. Lanström ja Valkama hoitelivat ansiokkaasti omissa hyppylajeissaan vastustajansa. Taipale ja Höykinpuro juoksivat pitemmät matkat ja monet, monet muut maaottelumiehet olivat esikuviamme. Riemu oli suuri, kun voitettiin maaotteluita. Tapahtumia kerrattiin monta päivää jälkeenpäin. Toisaalta, kun aina välillä kärsittiin tappioita, oli pettymys suuri, mutta ne tappiot unohtuivat voittoja pikemmin. Sellainen on ihmisluonto, varsinkin lasilla.

Urheilukärpänen oli, kuten mainitsin, puraissut meitä kylän lapsia, niin tyttöjä kuin poikiakin. Niinpä sen seurauksena perustimme oman urheiluseuran, Luvalahden Sisu. Tämä oli seura vailla mitään politiikkaa, erillisiä sääntöjä tai velvoitteita ja siihen saivat liittyä kaikki halukkaat. Seura toimi varsin vilkkaasti muutaman vuoden ajan, eli niin pitkään kunnes teini-iän harrastukset sen saivat loppumaan. Seuran toiminta loppui yhtä koruttomasti kuin mitä se alkoikin. Toimintansa aikana se jätti kuitenkin kaikille mukavia muistoja. Epäsäännöllisin ajoin pidimme yleisurheilukisoja Rytkösen pihalla, pelasimme pesäpalloa ja lentopalloa Ahlströmin pellolla, talvisin oli hiihtokilpailuja ja vietimme yhdessä niin joulujuhlia kuin kesäisiä retkiä Pyhäjärven rannoilla.

Kisoissamme ei tunnettu mitään ikärajoja. Kaikki kilpailivat yhdessä, vaikka ikäeroja oli viisi, kuusikin vuotta. Vanhemmat lapsista olivat tietysti nuorempia vahvempia joka lajissa, mutta tunnustusta annettiin silti kaikille hyville, kullekin oman tasonsa mukaisille suorituksille. Useimmin lajin kun lajin paras oli Nurmelan Taneli, tai pelkkä Tane, kuten hän itse halusi itseään kutsuttavan. Tane oli synnynnäinen urheilija, niin yksityis- kun joukkuelajeissakin. Myöhemmin aikuisikäisenä hän pelasi ansiokkaasti jalkapalloa paikallisessa seurassa ja johtipa hänen tiensä myös lähikaupungin Suomisarjassa pelaavaan joukkueeseenkin.

Tane teki minuun ”lähtemättömän” leiman kerran pelatessamme Luvalahden Sisun omaa jalkapallopeliä. Jostain syystä hän oli laittanut jalkaansa piikkarit lähtiessään juoksulenkille. Kesken lenkkiä hän kuitenkin tuli pelaamaan jalkapalloa kanssamme. Minulle sattui hänen kanssaan samaan aikaan pallon tavoittelu. Minä potkaisin palloa ja Tane minua sääreen. Sain oikeaan pohkeeseeni ammottavan, lähes säären mittaisen haavan. Lääkärireissuhan siitä tuli ja sain viisitoista tikkiä jalkaani. Nuorena kuitenkin vammat paranivat nopeasti ja parin viikon kuluttua olin taas tolpillani.

Muistelimme vuosia jälkeenpäin tapausta ja Tane sanoi, ettei järki silloin sanonut minkälaisen riskin hän otti piikkarien kanssa pelatessaan jalkapalloa. Hän oli silloin jalkapallojoukkueen valmentajana. Kysyin miksi hän lopetti oman aktiiviuransa niin varhain. Todenperäisyyttä en tiedä, mutta hän vastasi lopettaneensa silloin, kun ampui rangaistuspotkun sivurajasta yli.

Minä menin sittemmin naimisiin, kuten useimmat muutkin entiset ”sisulaiset”. Tane se vaan pysyi poikamiehenä. Syytä en tiedä kun Tane oli sekä kropaltaan, että kasvoiltaan todella hyvännäköinen, noin niin kuin mieheksi. Häntä pidettiin hyvin komeana ja hauskana seuramiehenä. Naisia Tanella oli useita, mutta kukaan ei hänestä saanut pitävää otetta. Aina kuukauden parin välein hänen kainaloonsa ilmaantui uusi ystävätär. Kiusoittelimme joskus häntä vaikeaksi luonteeksi, kun kukaan ei viihtynyt hänen kanssaan kovinkaan kauaa. Tane vaan nauroi ja myönsi olevansa ilmeisesti sellainen. Todellisuudessa tiesimme hänen olevan komean ulkomuotonsa lisäksi varsin empaattinen ja hyväluontoinen mies.

Olin itse harrastanut jo useita vuosia golffaamista.  Sain sitten usean turhan yrityksen jälkeen myös Tanen kanssani golfkentälle. Aluksi hän ei oikein osannut pitää golffia urheiluna, mutta muutaman kerran jälkeen mies oli myyty. Hyvin Tane omaksui golffin salat ja nopeasti hänestä tuli ainakin vertaiseni, jos ei jopa parempi peluri. Ja golfkentällä se sitten tapahtui.

Pelasimme aina harjoitukierroksilla keskenämme pientä kisaa. Sääntöjä noudatettiin pikkutarkasti ja kierroksen jälkeen hävinnyt tarjosi kaljat. Tapanamme oli, kuten yleensä muillakin, pelin jouduttamiseksi greenillä palloa putatessamme antaa kaverin nostaa pallo ylös, mikäli uskoimme hänen onnistuvan viimeisessä putissa saamaan pallon reikään, sanomalla ”Annettu”. Tällöin hänen ei tarvitse putata palloa, vaan nostaa sen. Tämä ”Annettu” lasketaan tietysti yhdeksi lyönniksi.

Kerran mennessämme pelaamaan seuraamme tuli meille tuntematon hyvin viehättävä nuori nainen. Esittelimme itsemme ja tämän kaunottaren nimi oli yhtä kaunis kuin itsekin oli, eli Elina. Elina oli kesälomalla. Asui pääkaupunkiseudulla ja oli vierailulla siskonsa luona. Kertoi rakastavansa golffia.

Aloimme pelata ja hyvin Elina pelasikin. Melko nopeasti huomasin Tanen ja Elinan välillä pientä kipinöintiä. Olimme pelanneet jo puoli kierrosta, juoneet välikierroskahvit ja jatkoimme takalenkille. Monesti olin sanonut Tanelle Annettu-sanan kuten myös Tane minulle. Sitten eräällä greenillä Tanen pallo jäi putin jälkeen noin neljänkymmenen sentin päähän reijästä sen yläpuolelle, josta putin teko on vaikeampaa. Niinpä en antanutkaan sitä palloa puttaamatta, vaan laitoin hänen yrittämään. Tane sanoi Elinalle, että jos tämä putti onnistuu, niin halaan sinua. Elina hymyili kauniisti, mutta sitten hänen hymynsä hyytyi, kun Tane puttasi, kuin puttasikin ohi. Pettymys taisi olla molemmin puolista, mutta urheasti molemmat vaan naurahtivat.

Seuraavalla väylällä, joka oli seitsemästoista, eli viimeistä edellinen, Tanen pallo oli noin puolitoista metriä reijästä, mutta sen helpommalla puolella, hän taas sanoi ottaessaan puttiasentoa, että jos tämä uppoaa, niin minä suutelen sinua Elina. Taas hymy karehti Elinan huulilla ja Tane puttasi. Tulos oli hiuksen hieno ohitus. Nyt Tanelta pääsi jo suusta sana ”Saakeli” ja en uskaltanut katsoa minkälainen oli Elinan ilme.

Menimme viimeiselle väylälle. Peli eteni taas viheriölle asti. Reikä oli aivan tasaisella kohdalla, ei kallistuksia mihinkään suuntaan. Tane pallo jäi hyvän tsipin jälkeen noin kahden ja puolen metrin päähän reijästä. Hänen asetuttuaan taas puttaamaan, sanoi, että jos tämä pallo uppoaa, niin rakastelen sinun kanssasi koko ensi yön, Elina. Ennen kuin Tane ehti putata, kuului vieno naisen ääni: ”Annettu”.

Pelin jälkeen join voittokaljani yksin. Niin ja Elina on nykyään rouva Nurmela.