Lämmin aurinkoinen kesälauantaiaamu. Koulun loppumisesta ja kesäloman alkamisesta oli kulunut jo parisen viikkoa. Olimme lähdössä koko perheen voimin odotetuimmalle kesämatkalle, nimittäin mummolaan. Mummu täytti kusikymmentä viisi vuotta ja koko muukin suku oli tulossa juhlaa viettämään. Siellä tavattaisiin kaikki tädit, sedät ja serkut sekä tietysti muita juhliin kutsuttuja henkilöitä, ainakin mummun lähimmät naapurit.

Kotona oli hyöritty aikaisesta aamusta asti, puettu juhlavaatteita päälle hätäisen aamiaisen jälkeen. Lapsia meidän perheeseen kuului kaikkiaan kuusi, neljä tyttöä ja kaksi poikaa. Matka mummulaan suoritettaisiin linja-autolla. Ajoaika oli reilu tunti ja sen jälkeen kulkisimme vielä kolmisen kilometriä jalan pientä hiekkatietä pitkin. Todennäköisesti saisimme vielä matkan aikana syödä kesän ensimmäiset jäätelöt. Linja-autohan pysähtyisi muutaman kilometrin ajon jälkeen ja kuljettaja menisi kahvitauolle. Asemalla on jäätelökioski, jossa tuttu nainen täytti lastalla tötteröt kukkuroilleen. Pelkkä ajatus sai meille lapsille vedet herahtamaan kielelle. Jäätelöt eivät vielä siihen aikaan, viisikymmenluvulla, olleet jokapäiväistä herkkua. Koulumatka meillä vanhemmilla lapsilla kulki tämän herkkupisteen ohi, joten olimme hyvin tietoisia odottavasta nautintomahdollisuudestamme.

Asuimme isän rakentamassa rintamamiestalossa. Huoneita talossa oli isohkon keittiön lisäksi makuukamari ja olohuone, jota me kutsuimme hienosti saliksi. Ulkorakennuksessa oli sauna, puuliiteri, sikakarsina ja puusee, eli pikkula, eli hyyskä. Tunsinkin vielä, kun linja-auton saapumiseen oli hyvää aikaa, tarvetta käväistä hyyskässä asialla. Tuumasta toimeen. Marssin ulos, sitten pihan poikki ulkorakennukseen ja istumaan puiselle reiälle. Koko toimituksesta ei olisi juurikaan sen kummempaa tarinoitavaa, ellei olisi sattunut yhden pienen lentävän olion ja minun reittini kohtaamaan juuri siellä. Kesken toimituksen sattui kärpänen lentämään hyyskän aurinkoiselta ikkunalta minun vasempaan korvaani. Sen aikomus ei varmaan ollut muuta kuin käväistä kurkistamassa outoa reikää päässäni, mutta kun samaan aikaan löin käteni sen päälle julmana aikomuksenani listiä ötökkä hengiltä, se pakeni sisälle korvakäytävään. Kärpänen tunkeutui niin syvälle, kuin se suinkin pääsi, aivan tärykalvoon asti. Tuntiessaan juuttuneensa tiukasti kiinni, se yritti räpistellä eteenpäin, kääntymäänhän se ei pystynyt. Ilkeä pörinä korvassa ei tuntunut ollenkaan mukavalta. Suoritin istuntoni loppuun ja sitten aloin poistamaan tätä kutsumatonta vierasta pois pääni sisästä. Aluksi koetin kaivaa kärpästä pois tikun avulla, mutta se tuntui vaan pahentavan tilannetta. Aina kun tikku osui kärpäseen, se alkoi pöristä entistä enemmän ja painui aivan tärykalvoon kiinni. Kärpäsen liikehdintä alkoi ilkeän äänen lisäksi myös sattua. Niinpä yritin toista keinoa. Ajattelin hukuttaa kärpäsen, jolloin sen pyristely ainakin loppuisi. Menin saunaan, jossa oli padassa eilisen saunomisen jäljiltä vielä haaleaa vettä. Otin sitä löylykauhalla ja valutin korvaani varoen kastelemasta vaatteitani. Ei suostunut kärpänen heittämään henkeään, pyristeli aina vähän väliä pyrkien pois pinteestä. Eivät auttaneet omat konstini ja niinpä menin sisälle muun väen luokse kertomaan sattuneesta ongelmasta.

Selostin vanhemmilleni mitä oli sattunut. Isä ja äiti ihmettelivät, miten voi kärpänen mennä jonkun korvaan. Isä alkoi kuitenkin tutkia miten se saataisiin sieltä pois. Kärpänen oli ryöminyt niin syvälle, ettei sitä edes näkynyt. Tikulla kaivamisen isä lopetti melko pian, koska sanoin sen sattuvan kovin. Isä tuumi, että olisipa jokin väline, millä sen voisi imaista ulos, mutta kun sellaista ei ollut, olisi kenties yhtä mahdollista poistaa ötökkä, jos saataisiin se toiselle puolelle ylipainetta. Tällöin se ponnahtaisi sen ansiosta pois korvasta. Pieni tuumaustauko?

Olin silloin itse kymmenvuotias ja ihmisen anatomia oli minulle jokseenkin vierasta. Tunsin kyllä niin naisten kuin miestenkin ulkoiset elimet ja niiden eroavaisuudet, jäsenet sekä kaikki silmillä nähtävät ruumiin osat, mutta kehon sisäiset, siis ihon alla olevat nippelit, nappelit ja erilaiset älpättimet olivat minulle vielä hepreaa. Samaa ihmisen anatomian tuntemattomuutta oli kyllä isällänikin. Kärpänen surisi korvassani aikansa ja kuoli sitten sinne poistuen vaikkuna joskus minun sitä huomaamatta.

Jälkeenpäin olen ajatellut, että mikä onni, ettei isäni lopuksi kokema ahaa-elämys tuottanut haluttua tulosta. Sitä painetta kärpäsen toiselle puolelle hän nimittäin yritti aiheuttaa pumppaamalla polkupyörän pumpulla ilmaa oikeaan korvaani. Uskoi vasemmassa korvassa olevan kärpäsen ponnahtavan näin ulos.

Ei paista aurinko onneksi pääni läpi eikä tuuli huuhtele korvakäytävien vaikkuja ulos.