Vauhdikkaassa elämässä
mä säännöt unohtain,
kun jotain olin tekemässä
annoin palaa vain.
Nopeuden rajoitteet
mua koskeneet ei lain.
Jos hyvin tiedät minne meet
niin talla pohjaan vain.
Ohitinko vasemmalta
- se sääntö joutava,
tuntui joustavammalta
se pitkin piennarta.
Marjapensain myrkytykset
mä hoidin taidolla,
päällä suojavaatetukset,
vaan ei minulla.
Varoajat tarpeelliset
- kai koskee arkoja
Minusta ne hömpötykset
sai irti nauruja.
Aina myöskään tiennyt en
mä ihan tarkalleen
omistanko itse sen
siks’ otin taltehen.
Syy - virkavallan epäilyt
ja varkaan nimen sain,
vaan vuoden linnalepäilyt
ei parantaneet vain.
Pilkillä kun kävin jäällä
ei naskaleitakaan.
Mä olin aina sillä päällä:
” Jää kantaa vielä vaan.”
Veneessä taas pullo kiersi,
joskus tuli hauki.
Toisten aatoksia hiersi,
miks’ sepalus ol’ auki.
Nyt kohti taivaan porttia
mä hiljaa matelen.
Kai olen sitä sorttia
ett’ kanssa enkelten
saan viettää aikaa laatua
nautiskellen vaan,
kai eläessä saatua
nyt sitten korvataan?
Mutt’ portilla kun odotan
mä sisään pääsyä
näen ihmisiä kulkevan
vain yllään rääsyjä.
Miks’ tuolla näkyy liekkejä
myös rikin katkua
ja okaisia piikkejä
- näin ei saa jatkua.
Tämä jos on taivaani
niin ihmettelen vaan
ja kovin toivon saavani
mä elää uudestaan.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.