Vauhdikkaassa elämässä

mä säännöt unohtain,

kun jotain olin tekemässä

annoin palaa vain.

 

Nopeuden rajoitteet

mua koskeneet ei lain.

Jos hyvin tiedät minne meet

niin talla pohjaan vain.

 

Ohitinko vasemmalta

- se sääntö joutava,

tuntui joustavammalta

se pitkin piennarta.

 

Marjapensain myrkytykset

mä hoidin taidolla,

päällä suojavaatetukset,

vaan ei minulla.

 

Varoajat tarpeelliset

- kai koskee arkoja

Minusta ne hömpötykset

sai irti nauruja.

 

Aina myöskään tiennyt en

mä ihan tarkalleen

omistanko itse sen

siks’ otin taltehen.

 

Syy - virkavallan epäilyt

ja varkaan nimen sain,

vaan vuoden linnalepäilyt

ei parantaneet vain.

 

Pilkillä kun kävin jäällä

ei naskaleitakaan.

Mä olin aina sillä päällä:

” Jää kantaa vielä vaan.”

 

Veneessä taas pullo kiersi,

joskus tuli hauki.

Toisten aatoksia hiersi,

miks’ sepalus ol’ auki.

 

Nyt kohti taivaan porttia

mä hiljaa matelen.

Kai olen sitä sorttia

ett’ kanssa enkelten

 

saan viettää aikaa laatua

nautiskellen vaan,

kai eläessä saatua

nyt sitten korvataan?

 

Mutt’ portilla kun odotan

mä sisään pääsyä

näen ihmisiä kulkevan

vain yllään rääsyjä.

 

Miks’ tuolla näkyy liekkejä

myös rikin katkua

ja okaisia piikkejä

- näin ei saa jatkua.

 

Tämä jos on taivaani

niin ihmettelen vaan

ja kovin toivon saavani

mä elää uudestaan.