Äitini sisko Saara, minun tätini, oli sairastellut pitkään. Syystalvella jo oli iskenyt nuhakuume, joka oli aikansa häntä vaivattuaan muuttunut keuhkokuumeeksi. Niin rajuksi oli tauti äitynyt, että Saara joutui sairaalaan sisälle. Joulu ja uusivuosi menivät hänen maatessaan sairaalan petissä. Kävimme äitini kanssa siellä häntä tapaamassa. Sairaala oli lähikaupungissa ja matkan suoritimme minun autollani. Veimme aattoiltana hänelle hankkimamme joululahjankin. Paketissa olivat äitini kutomat lämpimät villasukat ja minulta hän sai konvehtirasian. Niin oli Saara-täti heikkona, että minä jouduin auttamaan häntä paketin avaamisessa. Mielissään hän oli ja valitti, ettei ollut meille kyennyt mitään lahjaa hankkimaan sairautensa takia. Lupasi, mikäli vielä jaloilleen tokentuisi, tulla käymään meillä ja tuovansa sitten joululahjat jälkikäteen. Sanoimme kohteliaasti, ettei moista asiaa tarvitse ajatella ja tottakai hän paranisi ja tulisi sitten voimistuttuaan kyläilemään.

Hyvästeltyämme Saaran menimme ulos, jossa äitini antoi koko vierailun ajan pidättämänsä itkun purkautua. Kovin hän oli murheissaan Saaran heikosta kunnosta ja pelkäsi, ettei Saara kenties selviäisi taudistaan. Ikääkin hänellä jo oli kuusikymmentä vuotta. Vaikea oli minunkin pidätellä itkuani, mutta koetin lohduttaa äitiä, että onhan Saara nyt hyvässä hoidossa, joten kai hänellä on hyvät mahdollisuudet toipua.

Seuraavaksi juhlittiin uutta vuotta ja sitten loppiaista. Niin vaan kävi, että Saara heti loppiaisen jälkeen kotiutui sairaalasta. Tauti oli voitettu, mutta kovin heikkoon kuntoon oli hän sairauden takia mennyt. Äitini koetti saada häntä tulemaan luokseen asumaan siksi kunnes olisi taas paremmissa voimissa. Saara ei kuitenkaan suostunut tulemaan, vaan asusteli yksin kotonaan. Siellä kävimme häntä vähintään kerran viikossa katsomassa ja asioitaan hoitelemassa. Haimme hänelle kaupasta tarvitsemiaan tavaroita ja äitini laittoi hänelle ruokaa useaksi päiväksi.

Kevät koitti ja Saara voimistui pikkuhiljaa. Maaliskuun puolivälissä hain hänet autollani äitini luokse kyläilemään. Olivat sopineet, että Saara olisi ainakin viikon kylässä. Tauti olikin parantunut muuten ihan hyvin, mutta edelleen häntä vaivasi kiusallinen yskä. Kertoi lääkärin sanoneen, että se saattaa kestääkin melko kauan, mutta paranisi kyllä aikanaan. Jätin äidin ja Saaran kahdestaan. Lupasin kyllä tulla aina kun apua tarvitaan, soitto vaan niin saapuisin.

Näin kului muutama päivä. Äitini soitti ja kysyi, voisinko tulla häntä ja Saaraa kyytiin, kun pitäisi käydä kauppa- ja apteekkireissulla. Niinpä sitten ajelin Saabillani hakemaan naisia. Joimme ensin äidin keittämät kahvit ja Saara kertoi erään ystävänsä soitelleen ja kertoneen erittäin hyvästä yskänlääkkeestä, joka oli ystävätärtä ainakin auttanut pääsemään pitkään vaivanneesta kiusallisesta yskästä. Haettaisiin sitä apteekista samalla kun kaupassa käytäisiin.

Kauppareissu sujui ihan hyvin. Naiset ostelivat kaikkea tarpeellista ja taisi mukaan seota vähän tarpeetontakin tavaraa. Tavarat laitettiin auton tavaratilaan ja sitten ajettiin apteekkiin. Minä jäin autoon odottelemaan, mutta äitini meni siskonsa kanssa sisään. Aikansa apteekissa oltuaan, tulivat he ulos molemmat naurussa suin. Autoon päästyään nauru repesi kummaltakin hersyvästi, että en voinut kuin ihmetellen katsella. Kysyinkin, että mistä hauskasta jäin paitsi, kun en sisälle apteekkiin tullut. Vielä jonkin aikaa naurettuaan, alkoi äitini kertoa:

• Saara kertoi apteekkarille saaneensa ystävättäreltään kehotuksen ostaa Piukpil-nimistä yskänlääkettä. On kuulemma sitten niin perusteellisen hyvää. Apteekkari oli kurtistanut kulmiaan ja sanonut, ettei nyt kyllä taida olla sen merkkistä tuotetta heillä eikä ole ikinä kuullutkaan moisesta yskänlääkkeestä. Saara väitti ystävättären kertoneen juuri sen nimisestä lääkkeestä, eikä suostunut uskomaan, etteikö sellaista olisi. Niin tiukaksi väittely meni, että Saara sai luvan soittaa apteekin puhelimella tälle ystävättärelleen ja varmistaa lääkkeen nimen. Saara sai yhteyden tähän henkilöön ja aikansa keskusteltuaan oli sulkenut puhelimen, nauroi ja sanoi apteekkarille: ”Anteeksi nyt. Kyllä minä olin väärässä. Muistin nimen väärin. Lääkkeen nimi onkin Kiri Vit.”

Saabini oli sellainen piilofarmari ja Saara joutui istumaan takana selin menosuuntaan päin. Penkkikin oli vaan sellainen kova pehmustamaton.