Tieteellisesti on todettu, että kauniimmat naiset menestyvät yrityselämässä vähemmän kauniita paremmin. Miesten suhteen tällaista ilmiötä ei ole havaittavissa. On ymmärrettävää, että misseiksi tai mannekiineiksi ei pääse tyttö, vaikka vartalo olisi kuin Marilyn Monroella, jos kasvot ovat Esa Pakarisen luokkaa. Samoin päinvastoin, mikäli on kasvoiltaan kaunis, mutta vartaloltaan ei. Ulkonäöllä ei kuitenkaan luulisi olevan suurimmassa osassa muissa ammateissa vaikutusta. Näin kuitenkin on, valitettavasti.

Lepistön Liisa oli nätti tyttö jo ihan pienenä. Sen huomasivat kaikki, jopa leikkikaverit jo ennen kuin hän aloitti koulun käynnin. Hänellä oli kauniit tummat melkein mustat hiukset ja ruskeat silmät enkelimäisillä kasvoillaan. Hän oli myös hyvin kiltti luoteeltaan. Lasten kesken aina syntyy pieniä, jokseenkin viattomia riitoja. Liisa ei koskaan niitä aloittanut. Hänen läsnäolonsa melkeinpä toimi niitä estävänä tekijänä, mistä sitten johtuikin. Luonne oli siltä osin kohdillaan. Kouluaikana hänellä kaverit vaihtuivat lähes joka toinen vuosi. Tämä johtui siitä, että luokkakaverit vaihtuivat sangen usein. Liisa kun harvoin selvitti kunkin luokan oppimäärän yhdessä vuodessa. Teini-iässä tulivat pojat mukaan kuvioon. Kauniina ja kilttinä tyttönä hän sai helposti saattajan tanssien jälkeen. Saattajat vaihtuivat myös viikoittain. Tämä tuntuisi kummalliselta, ellei tietäisi sitä, että Liisa valitettavasti ei ollut kovin älykäs. Hän ei koskaan kilpaillut missään älykkyyttä vaativissa kisoissa. Myös nykyajan misseiltä vaaditaan älyllisiä lahjoja, sillä heille siunaantuu missivuotenaan sangen monia ainakin jonkin verran älyä vaativia tehtäviä.

Liisa ei siis pystynyt opiskelemaan muiden tavoin ja muiden tahtiin. Vaivalloisesti selvitti silloisen kansakoulun läpi. Niinpä hän rupesi etsimään työpaikkaa itselleen. Useissa työpaikoissa hän jonkin aikaa aina viipyikin. Työt eivät kuitenkaan oikein ottaneet onnistuakseen ja niinpä hän joutuikin jonkin ajan kuluttua aina pois työpaikalta. Ei onnistunut lopulta enää saamaan omalta paikkakunnaltaan töitä. Vanhemmat olivat syystäkin huolissaan Liisan tulevaisuudesta.

Eräänä päivänä Liisan isä huomasi lehdessä ilmoituksen, jossa haettiin maalaistaloon, jonka emäntä toimi opettajana, pikku-piikaa lapsia hoitamaan. Vanhemmat juttelivat keskenään ja sitten Liisan kanssa, että jospa kokeiltaisiin hakea tätä työpaikkaa, vaikka se olikin melko kaukana kotoa. Se ei haittaisi, koska piialle luvattiin oma huone. Viikon vaihteet olisivat vapaat. Liisan äiti soitti ilmoituksessa olleeseen numeroon ja sovittiin, että Liisa käy katsomassa tai näyttäytymässä tämän talon väelle. Äiti lähti hänen mukaansa ja tämä kertoi Liisan olevan hieman hidas, mitä ajatuksen juoksuun tulee, mutta lasten kanssa kertoi hänen aina tulleen hyvin toimeen, liekö johtuva lapsenomaisesta ajatusmaailmastaan. Perhe oli hyvin ymmärtäväinen ja niinpä Liisa palkattiin piiaksi taloon. Pääasiallisena työnä tulisi olemaan kotona olevien kahden lapsen kanssa olo päivisin, kun perheen äiti on koulussa opettamassa. Isä suoritti maatilan töitä ja olisi päivisin yleensä kotipelloilla ja karjan hoidossa. Talon vanhin tytär oli aloittamassa kouluaan syksyllä. Siitä alkoi pesti.

Päivät kuluivat ja Liisa pärjäsi yllättävän hyvin hänelle annettujen askareiden hoitamisessa. Pikkulapsetkin viihtyivät hänen kanssaan. Päivisin oltiin paljon ulkona, mikäli sää salli. Iltaisin Liisa leikki lasten kanssa aina siihen asti, kun heidän piti mennä nukkumaan. Opettajalla oli jonkin verran kotitöitä koulusta, kokeiden korjausta ja seuraavien päivien opetussuunnitelmien tekoa. Hän myös valmisti kaikki ruoat, mitä talossa syötiin, koska Liisan ruokien valmistustaito oli hyvin rajallinen.

Viikon loppuisin Liisa yleensä jäi taloon, koska kotiin oli hankala matkustaa. Aluksi hän pysyi muiden perheenjäsenten kanssa, mutta sitten alkoivat kylän riennot kiinnostaa Liisaa. Opettaja, tuntien Liisan, otti äidillisen roolin ja alkoi varovaisesti opastaa, minkälaisiin vaaroihin ja kiusauksiin nuori kaunis tyttö saattaa joutua. Hän varoitti, ettei kannata jokaisen pojan, eikä aluksi kenenkään kelkkaan lähteä. Kannattaisi vaan tulla yksin linja-autolla kotiin ja lupasi hän vaikka tulla tanssien loputtua autollaan Liisan hakemaan. Liisa oli tutustunut naapurien pariin tyttöön ja sanoi menevänsä näiden kanssa. Sanoi myös ymmärtävänsä opettajan varoitukset ja oli varma, että pärjäisi. Niinpä hän alkoi viettää yhä useampia viikon loppuja näiden tyttöjen mukana tanssipaikoilla. Opettaja oli aluksi hieman hermostunut, mutta aina Liisa tuli hyvissä ajoin tansseista kotiin. Niinpä hänen luottamuksensa Liisan pärjäämiseen kasvoi.

Nuoret ovat nuoria ja heillä on omat kujeensa. Niinpä sitten lopulta kävi, että Liisa tyttöjen kanssa alkoi tulla kotiin muilla kulkuneuvoilla, kun linja-autolla. Liisan kauneus huomattiin ja pojat alkoivat piirittää hätä. Kosiskelu alkoi ensin hyvin viattomasti, mutta vähitellen se muuttui kiihkeämmäksi. Eipä aikaakaan, kun tytöt kikattaen kertoivat toisilleen, minkälaisia jänniä kokemuksia olivat saaneet eri poikien kanssa. Myös Liisa oli tässä täysin rinnoin mukana. Tytöt kertoivat Liisalle myös, että niin kivaa kun se onkin, niin seuraukset voivat olla kamalat, ellei pidä varaansa. Tulee vaatia poikien hoitavan ehkäisystä ja varmistua, että heillä on varmuusväline touhuissaan. Nykyään sanottaisiin, että harrastetaan turvaseksiä. Näin Liisaa valistettiin ja hänen kokemuksensa kasvoi.

Näin elämä jatkui hiljalleen ja tuli kevät. Kaikki meni hienosti. Liisa oli kotiutunut työpaikkaansa oikein hyvin. Kävi harvakseltaan vanhempiaan katsomassa. Oli opettajaperheeseen tyytyväinen ja perhe häneen. Eräänä päivänä opettaja sanoi Liisalle, että tämä tulisi illalla koululle lasten kanssa, koska siellä vietetään lasten juhlailta ja hänen pitää mennä aikaisemmin järjestämään tilaisuutta. Näin tapahtui. Liisa meni sovittuna aikana lasten kanssa koululle. Väkeä oli paikalla runsaasti, mutta he pääsivät etupenkkiin istumaan.

Ohjelmaa oli ja lapsilla hauskaa, miksei myös vanhemmilla. Oli myös pikku tietokilpailu poikien ja tyttöjen kesken. Johtajaopettaja, joka oli mies, nimitti itsensä ja Liisan perheen opettajan tuomareiksi. Hän sanoi lisäksi, että yleisön joukosta tuli olla myös yksi tuomari. Niinpä hän pyysi etupenkin kaunista neitoa mukaan tuomaristoon. Se oli tietysti Liisa. Liisan hyvin tunteva opettaja oli vähän hämillään, mutta arveli, ettei Liisan taitoja tuomaroinissa kovin paljoa tarvittaisi. Uskoi tämän pärjäävän. Kaikki menikin kommelluksitta.

Ensimmäinen kysymys alaluokkalaisille oli: ”Mikä on Suomen pääkaupunki?” Molemmat joukkueet vastasivat, että Helsinki. Sen tiesi Liisakin. Seuraavaksi kysyttiin Ruotsin pääkaupunkia, jota Liisa ei millään muistanut. Oppilaiden vastattua, että Tukholma, se muistui hänenkin mieleensä. Kysymykset vaikeutuivat mitä vanhemmille oppilaille ne oli osoitettu. Liisa oli pudonnut jo ajat sitten pois kärryiltä, mutta kaksi muuta tuomaria paikkasivat hyvin hänen tietämättömyytensä.

Sitten tuli seiska luokkalaisille tarkoitettu kysymys. ”Kansanlaulussa lauletaan, tyttö istui kivellä ja kivi oli sileä ja vesi sitä lirutteli, teli, teli…. Kysymys, mitä laulussa tapahtui?” Liisa ilahtui, koska oli tansseissa joskus kuullut tätä laulua laulettavan, ja uskoi tietävänsä vastauksen. Kilpailijat vastasivat, että vesi huuhtoi kiven pintaa. Tuomarit totesivat vastauksen olleen oikea.

Kisan jälkeen tarjottiin lapsille mehua ja pullaa. Vanhemmat istuivat kahvipöytään. Johtajaopettaja pyysi tuomarit viereensä istumaan. Kahvia juotaessa keskustelun sorina velloi pöydässä. Liisa ei juuri osannut ottaa keskusteluun osaa. Hän istui otsa pikkuisen rypyssä ja oli kovin miettivän näköinen. Sitten tuli, kuten joskus on tapana, keskusteluun hiljainen hetki. Kukaan ei puhunut mitään. Oli aikomus kai lopettaa kahvittelu ja kunkin lähteä kotiinsa. Silloin Liisa kääntyi johtajaopettajan puoleen ja kysyi:

- Hyväksyttiinkö se viimeisen kysymyksen vastaus siksi, kun se oli niin lähellä SITÄ oikeaa?

Sinä kesänä oli paljon mustikkaa.