Naapurimme, Latomäen Luukas, oli vanha mies. Leskeksi hän oli jäänyt jo kymmeniä vuosia sitten. Luukas oli kuulunut maanviljelijöiden arvostettuun joukkoon, mutta oli jo viljelytyöt jättänyt pojalleen ja tämän vaimolle. Vaimon oli poika tuonut naapuripitäjästä. Tämä oli melko uskovaisesta suvusta ja kylällä olivat siunailleet, että mitenkä mahtaa nuorikko kotiutua, kun Luukas oli luonteeltaan kovin rempseä ja aikoinaan maallisiin iloihin hartautensa enempi suunnannut. Yhteentörmäyksen vaara oli ollut olemassa, kun Luukaksen tiedettiin jäävän taloon vaarin päiviä viettämään. Hyvin oli miniä kuitenkin Latomäelle kotiutunut ja tekaissut miehensä innokkaalla avustuksella kolme lastakin. Nämä lapset olivat Luukaksen silmäteriä ja ilon aiheita.

Vanhin lapsista, poika nimeltään Tuomas, oli minun ikäiseni ja paras kaverini. Yhdessä kävimme linnun pesillä, uimassa, marjassa, ongella ja teimme pieniä töitä Latomäen maatilallakin. Varsinkin puintipäivät ovat jääneet mieleeni. Saimme aina ajella Luukaksen ajamilla hevosrattailla hakiessamme hänen kanssaan viljaa pelloilla olevilta seipäiltä puitavaksi. Luukas vaarina ollessaankin teki voimiensa mukaan talon töitä ja puintipäivinä oli jokainen käsipari tarpeen. Naapureista oli pyydetty useita henkilöitä puintitöihin mukaan ja tuntui kuin kaikilla olisi ollut hauskaa reippaasta työtahdista huolimatta. Lounaaksi oli herkullisia ruokia ja kahvit juotiin ulkosalla. Töiden jälkeen naisväki piipahti nopeasti saunassa, mutta me miehet, joiden sakkiin minä ja Tuomaskin itsemme laskimme, saunoimme ajan kanssa ja kunnolla. Hauska oli kuunnella aikuisten jutustelua ja kun jollain oli jotain vähän uskaliaampaa asiaa, kehotettiin meitä poikia laittamaan kädet korvillemme. Laitoimme kuitenkin kädet ikään kuin isommiksi korvalehdiksi, jotta paremmin kuulisimme. Eikä niitä juttuja jätetty koskaan kertomatta meidän uteliaisuudestamme huolimatta. Ainoastaan, kun Luukaksen aiempia tekosia alettiin ruotia, huomasimme hänen ilmeestään, milloin kertojaa vaadittiin vaikenemaan. Ymmärsimme hänen viettäneen nuorempana melkoista hulivilin elämää, johon oli kuulunut muun muassa kortinpeluuta, naisia ja alkoholia. Nyt jo ikääntyneenä ihmisenä olivat ne harrastukset jääneet muistojen joukkoon.

Lähellä oleva järvi oli siihen aikaan hyvin kalaisa. Voi ymmärtää kalojen runsauden, kun senaikaisilla pumpulilangasta tehdyllä verkoilla saatiin kalaa niin paljon, että järvi elätti jopa sataa kalastajaa ja useita perheitä. Nykyään ei sellaisiin verkkoihin uisi yhtään sinttiä. Luukas oli myös kalastaja, mutta ei ihan tavallinen verkkojen kokija. Hänellä oli nuotta ja nuottakuntaan kuului hänen lisäkseen muutamia naapureita. Muulla tavalla Luukas ei kalastanutkaan, ainoastaan talvisin nuotan vetoa. Joskus pääsimme mukaan kun miehet suuntasivat pyyntiin järvelle. Luukas ajoi hevosella vetopaikalle ja sitten miehet aloittivat avantojen teon. Avantoja piti tehdä useita. Suurin avannoista oli se, mihin nuotta lopulta vedettiin ja mistä kalat haaveilla nostettiin reessä oleviin laatikoihin. Muistan kalaa tulleen aina runsaasti ja joka kerta Luukas antoi minulle paperikäärön kotiin äidille vietäväksi. Silloin söimme makoisaa kalakeittoa, paistettuja ahvenia tai uunisiikaa.

Nuottakunta oli ollut pystyssä jo useita vuosia ja uusia osakkaita otettiin mukaan aina jonkun kuolla kupsahtaessa vanhuuttaan tai muuttaessaan pois paikkakunnalta. Useita vanhempia miehiä olikin jo ehtinyt muuttaa manan majoille ja uutena osakkaana oli aina ensisijaisesti tämän kuolleen poika, vävy tai muu sukulainen. Porukka oli hyvin kiinteässä ja läheisessä suhteessa toisiinsa. Viettivät saunailtoja (joihin emme Tuomaksen kanssa päässeet) ja muita yhteisiä hetkiä, pelaten korttia ja nautiskellen jaloja juomia.

Eräänä päivänä tai paremminkin iltana ollessamme nuottamiesten kanssa järvellä, Luukas yski ja kiroili hiljaa. Jonkin ajan kuluttua sanoi Tuomakselle, että lähdetäänpä pojat me hevosella kotiin ja sitten saatte ajaa pollen takaisin tänne. Hän sanoi jäävänsä kotiin. Hieman ihmettelimme, mutta näin tehtiin. Luukas voihki koko matkan hiljaa ja oli hyvin sairaan oloinen. Latomäen pihalla Luukas kehotti meitä menemään takaisin samoja jälkiä, pyysi kertomaan muille nuottamiehille, että hoitavat kalat tutulle kauppiaalle. Kalasaalis oli tavanomaisen hyvä ja kotiin sain taas viemisiksi omat soppakalani.

Seuraavana päivänä Tuomas tuli meille ja kertoi Luukaksella olevan kuumetta. Illalla miniä soitti lääkärin, koska kuume oli hyvin korkea ja Luukas oli houraillut ja käyttäytynyt levottomasti. Lääkäri tutkittuaan hänet sanoi kyseessä olevan keuhkokuumeen. Aikuisten ilmeestä huomasimme asian olevan vakavan. Kuume jatkui korkeana ja Luukaksen kunto heikkeni jatkuvasti. Lääkäri kävi katsomassa häntä vielä parin päivän kuluttua ja sanoi Luukaksen tilan olevan hyvin vakavan.

Muutaman päivän kuluttua, kun tilanne ei yhtään ollut parantunut, miniä sanoi kutsuvansa papin paikalle. Uskoi näet Luukaksen lähdön olevan lähellä. Koko Latomäen väki oli hyvin vakavan oloisia. Satuin olemaan paikalla, kun pappi tuli. Aioin lähteä pois, mutta pappi sanoi, että ei tarvitse lähteä, on hyvä vaan jos myös nuoret olisivat paikalla. Niinpä sitten menimme Luukaksen kamariin ja istuimme hiljaa vuoteen ympärillä. Pappi kysyi Luukaksen vointia. Luukas avasi silmänsä ja sanoi hyvin voipuneella äänellä, että on hän paremminkin voinut. Miniä sanoi kuluneen yön olleen oikein vaikean oloinen. Pappi alkoi ensin veisata virttä, johon muut yhtyivät parhaan kykynsä mukaan. Sitten hän puhui erinäisiä asioita syntien anteeksi saamisista ja kaikkia katuvia aikanaan kohtaamasta taivaan iloista. Aikansa taivaan ihanuuksista kerrottuaan, Luukas hengitti muutaman kerran hyvin syvään ja kysyi heikolla äänellä:

- Pelataanko taivaassa korttia?

Kaikki luulivat Luukaksen hourailevan, mutta pappi vastasi, ettei taivaassa tarvitse korttia pelata, kun siellä on muuten niin kaunista ja ihanaa.

Pappi jatkoi saarnaa ja taas Luukas kokosi voimiaan kysäisten:

- Onko taivaassa viinaa?

Miniä jo hieman punasteli mokomaa kysymystä, mutta pappi vastasi, ettei taivaassa tarvita viinaa. Sanoi vuoripurojen solistessa voitavan nauttia niin hienoja viinejä, ettei sellaisia maan päällä ole milloinkaan ollut eikä tulisi olemaankaan. Viinin sanoi olevan ihan taivaallinen juoma, olihan Jeesuskin tehnyt sitä Kaanaan häissä, vieläpä vedestä. Luukas sulki silmänsä ja taisi nukahtaa. Hetken kuluttua kesken papin puheen hän kuitenkin taas havahtui ja kysyi:

- Onko taivaassa naisia?

Pappi kertoi taivaassa olevan tietysti myös naisia, mutta mikäli Luukas tarkoitti ”sellaisia” naisia, niin ei siellä niitä ole. On vaan hyviä naisia ja miehiä ja kaikilla on aina oikein hyvä olo, ihan taivaallinen olo.

Tässä vaiheessa miniä oli jo valmis livahtamaan pois huoneesta, mutta vielä Luukas kysyi:

- Onko näitä minun nuottakuntani poisnukkuneita miehiä taivaassa?

Nyt oli miniänkin mielestä ihan asiallinen kysymys ja hän jopa hymyili helpottuneena. Pappi kertoi, että totta kai näitä tuttuja kyläläisiä miehiä, kunnon nuottakunnan jäseniä on taivaassa. Silloin Luukas käänsi hieman kylkeään ja sanoi:

- Jos siellä on nuottamiehiä, niin pelataan siellä sitten korttia, juodaan viinaa ja on siellä silloin ”sellaisia” naisiakin.

Seuraavana kesänä Luukas vaihtoi hevosta.